Etsi
Mikin ääreen tunkenut katsoja olisi kovasti halunnut laulaa.
Joe Perry kertoi oman näkemyksensä asiaan, josta fanit ovat vääntäneet kättä jo useamman vuosikymmenen.
Stephin Merrittin johtama yhtye saapuu loppuvuodesta vihdoin Suomeen.
Levy on jo äänitetty ja pitkälti myös miksattu.
Räppäri kertoi asiasta tuoreessa haastattelussa.
Ykkönen ei yllätä.
Miranda Lambertin tylytys on saanut sekä kiitosta että kritiikkiä.
Ludwg on masteroinut urallaan yli 3000 albumia.
Yksi soittoslotti on varattu bändikisan voittajalle.
Basisti on yhä mukana bändiä koskevassa päätöksenteossa, sanoo kitaristi.