Etsi
Yhdysvaltalaisorkesterin seitsemäs albumi julkaistaan tässä vuoden mittaan Spinefarmin välityksellä.
Megadeth-johtaja kehua retostelee yhtyeensä nykyistä kitaristia surutta.
Toimiiko Jump ilman kitarasooloaan?
"Hän sanoo sinulle päin naamaa, jos hän ei pidä jostain", Verbeuren kertoo.
Monikohan on tämän ilmoituksen aikanaan nähnyt ja jäänyt miettimään, että olisiko pitänyt hakea?
Children of Bodomin alkuaikojen kitaristi Alexander Kuoppala ja yhtyeen ensimmäiset levyt äänittänyt Anssi Kippo palaavat 1990-luvun temmellyksiin.
Saksalaisyhtyeen Opvs Noir -trilogian kolmas osa julkaistaan keväällä.
Death by Cupid’s Arrow on laulu rakkauden ei-niin-kivalle puolelle, laulaja avaa.
ImpetuoUs on kolmas ja viimeinen lohkaisu tulevalta Normal Isn't -pitkäsoitolta.
Sir Elton John lanseerasi nimikkojuoman, jonka slogan kuuluu "juhli ilman kompromisseja".
Vinnie Vincentin cd-singlet ovat hinnoissaan.
Dickinsonista levy on kuin päivitetty versio Deep Purplen In Rockista.