Soundi 2/26 on pian keskuudessamme! Vuoden toinen Soundi-lehti sisältää tuttuun tapaan väkevän annoksen asiaa musiikkikentän joka laidalta. Lehden sivuilla seikkailevat sulassa sovussa niin black metal -suuruus Attila Csihar, indiepop-bändi Pambikallio, rocksuuruus Michael Monroe, eletropop-artisti Malla, omaa tietään ryhdikkäästi kulkeva Bonnie ”Prince” Billy kuin hc-osaston kaahari Converge. Lehden kansijutussa puolestaan kuullaan kotimaan pop-kentän ykköstykin Kuumaa-yhtyeen kuulumisia. Melkoisen värikäs & nimekäs katras on siis kasassa, eikä siinä vielä kaikki: mukana on myös levyarvioita, kolumneja, pienempiä haastiksia ja vaikka mitä metkaa. Perjantaina 27.2. tulee koko hela hoito lehtipisteisiin, ottakaa tuolloin homma haltuun!
Lehdessä kuullaan myös Ismo Alangon ajatuksia miehen uudesta Kevyt ja kohtuuton -albumista sekä urasta ja musiikista yleensä. Julkaisemme tässä nyt katkelman pidemmästä haastattelusta, loput voi lukea myöhemmin lehdestä. Artikkelin on toimittanut Virpi Päivinen. Ja näin se homma etenee:
Lue myös: Soundi 2/26: Kuumaa, Ismo Alanko, Converge, Michael Monroe, Malla, Attila Csihar…
Kysyn luovan hulluuden ja musiikinteon yhteydestä.
– Kaikki musiikintekeminen alkaa luovasta hulluudesta, täydellisestä vapautumisesta tekemisen kanssa. Silloin pystyy tekemään odottamattomia, epäsovinnaisia asioita. Leikkimään ja räiskimään vapaasti miettimättä lopputulosta.
Samaa vapautumisen tarvetta voi aistia myös Sielun Veljien musiikista.
– Me ruokittiin ja lietsottiin toisissamme sitä niin sanottua luovaa hulluutta. Yhdessä me kuitenkin vapauduttiin täydellisesti. Parhaimmillaan se oli kuin pyörremyrsky tai luonnonvoima. Sielun Veljien voima oli varmaan juuri se, että meillä kaikilla oli sama tarve vapautua.
Vapaan musiikintekemisen maailma auttaa Alankoa jäsentämään asioita.
– Todellinen maailma tuntuu silloin edes vähän paremmalta paikalta, Alanko toteaa vakavoituen.
– Luen liikaa uutisia. Jos mulla olisi vastauksia siihen, mitä vittua ongelmille pitäisi tehdä… Mutta kun ei ole. Siksi laulan ja annan alitajunnan kertoa, miltä kaikki tuntuu.
Alangon mukaan musiikintekeminen voi olla terapeuttista, jos lopputulos vastaa alkuperäistä intentiota. Laulaminen on hänen mielestään erityisen terapeuttista.
– Laulu tekee hyvää mielelle ja sielulle. Varsinkin silloin, kun ääni lähtee koko kropasta, Alanko sanoo ja viittoo käsillään.
Hän pohtii myös nykyistä laulutyyliä.
– Kuuntelin matkalla Radio Helsinkiä ja mietin taas, miten nykyään sekä mainstreamissä että indiepopissa lauletaan niin hiljaa, ettei laulajan persoonaa kuule. Ehkä sekin liittyy tähän aikaan, Alanko arvelee. – Tuntuu, ettei uskalleta paljastaa itseä.
Hän painottaa, että mistä tahansa saa ja pitää laulaa.
– Mielenterveysasiat ovat nyt pinnalla ja niitä diagnosoidaan. On siis aivan luonnollista laulaa niistä. Ennenkin oli mielenterveysongelmia, mutta ne hoidettiin niin, että juotiin itsemme tajuttomiksi, ettei olisi vituttanut niin paljon. Ehkä nykyinen tapa on parempi kuin se, että menee pusikkoon kossupullon kanssa.
Alanko myöntää auliisti, että musiikki on toiminut hänelle ahdistuksen lievittäjänä.
– Sielun Veljet oli ehkä sitä mun mielenterveysmusiikkia. Purin sen ajan tuntoja biiseihin. Aiheet olivat silloin synkempiä, koska olin ahdistuneempi kuin tänä päivänä.