Perry Farrellin vaimo selittää laulajan keikan päättänyttä tulistumista – ”Hän oli kuin hullu peto”

15.9.2024 12:28

Uutisoimme eilen erikoisesta välikohtauksesta, joka päätti Jane’s Addictionin keikan ennen aikojaan. Laulaja Perry Farrell tulistui kitaristi Dave Navarrolle pahemman kerran, ja solistin taltuttamiseen tarvittiin lopulta useampikin henkilö.

Nyt Farrellin vaimo Etty on selittänyt miehensä käytöstä sosiaalisessa mediassa.

”Jäsenten välillä oli selvästi ollut jännitettä ja vihamielisyyttä… sitä samaa magiaa joka teki bändistä niin dynaamisen”, Etty kirjoittaa Instagramissa. ”Perryn turhautuneisuus oli kasvanut kasvamistaan, ilta illalta, sillä hänestä äänentaso lavalla oli ollut äärimmäisen kova, ja hänen äänensä hautautui bändin alle.”

Etty selvittää solistin kärsineen kipeästä kurkusta ja tinnituksesta. Lisäksi Ettyn mukaan eturivin fanit olivat poskeilleet Perrylle siitä, etteivät kuulleet tätä kunnolla. Viimeinen niitti oli kun Ocean Size -kappale aloitettiin ennen kuin Perry oli valmis.

”Kappaleen lopussa hän ei enää laulanut – hän huusi että tulisi edes kuulluksi.”

Ettyn mukaan yhtyeen basisti Eric Avery ”ei joko ymmärtänyt mitä tilanteen rauhoittaminen tarkoittaa, tai käytti tilaisuuden hyväkseen saadakseen perille pari osumaa”.

”Hän laittoi Perryn lukkoon ja löi häntä vatsaan kolmesti”, Etty väittää.

Navarron Etty kehaisee näyttäneen ”komealta ja coolilta tappelunkin keskellä”. Perry puolestaan oli Ettyn mukaan ”kuin hullu peto seuraavat puoli tuntia”.

”Hän vain itki itkemistään.”

Lisää luettavaa