Onneksi olkoon, Samuli Putro! Ansioitunut lauluntekijä täyttää tänään 21. elokuuta 55 vuotta. Juhlan kunniaksi yleisölle paljastetaan artistin yhdeksännen sooloalbumin nimi ja julkaisuajankohta, ja levynjulkkarikiertuekin on tiedossa. Hyvä!
Albumin nimi on Viime yöltä, ja se tulee kuultavaksi 26. syyskuuta. Levyllä ovat mukana aiemmin julkaistut singlet Kuvat meistä kaikista ja Kesävieraat sekä ilmeisesti myös viime vuonna ilmestynyt, Ellinooran kanssa levytetty hittibiisi Osuma.
”Biisit on kirjoitettu samaan aikaan kuin Elämäni miehet -kirja, vuosina 2022–23. Kyllähän siellä pyöritään hetkittäin samantapaisten teemojen parissa. Poikapainia ja hölmöilyä erämökissä”, Putro kertoo tiedotteessa ja jatkaa:
”Mutta on siellä muutakin. Vesijuoksijoita, liikunnanopettaja ja merkittävä rakastuminen. Että onko seepralla yhä raidat? Kyllä on.”
Mitä keikkapuoleen tulee, Putro iloitsee siitä, että kysyntää riittää. Tämä on artistin mukaan ensimmäinen kerta, kun samalle vuodelle mahtuu yli sata keikkaa.
”Mutta kun on vauhtiin päästy, niin antaa mennä vaan”, Putro tuumaa. ”Ja onhan sieltä tulossa vielä yksi vähän kookkaampi yllätyskin, mutta se kerrotaan vasta levyn julkaisun yhteydessä.”
Syksyn keikat:
2.10. Raahesali
3.10. Oulu, Madetojan Sali
4.10. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
10.10. Salo, Teatteri Provinssi
11.10. Porvoo, Pensselitehdas
17.10. Imatra, Virta-sali
18.10. Lahti, Finlandia-klubi
19.10. Vantaa, Martinus-sali
24.10. Klaukkala, Monikko-sali
25.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
31.10. Järvenpää, Aino-areena
1.11. Tampere-talo
08.11. Mikkeli, Mikaeli
13.11. Hyvinkää-sali
14.11. Himos-areena
15.11. Espoo, Tapiola-sali
21.11. Ylivieska, Akustiikka
22.11. Kajaani, Kaukametsän Sali
23.11. Kuopio, Kaupunginteatteri
28.11. Pori, Kehräämö Live
29.11. Pieksämäki, Poleeni
12.12. Kangasala-talo
13.12. Jyväskylä, Lutakko
19.12. Helsinki, Savoy
20.12. Turku, Kaupunginteatteri