Sauna Open Air siirtyy vuoteen 2022 – ensi vuonna festivaalin on tarkoitus olla aiempaa isompi

18.5.2021 13:10

Kurjia uutisia kantautuu jälleen festivaaliosastolta. Sauna Open Air tiedottaa luovuttavansa tämän kesän osalta ja siirtävänsä katseensa vuoteen 2022. Tapahtuma oli tarkoitus juhlia 9.–10. heinäkuuta.

Uudet päivämäärät ovat 7.–9.7.2022, eli ensi kesänä Sauna on kolmipäiväinen. Tämän kesän tapahtumaan ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuonna: kahden päivän lipulla festivaaleille pääsee perjantaina 8.7. ja lauantaina 9.7. Kahden päivän lipun voi halutessaan korottaa kolmen päivän lipuksi lisämaksua vastaan, kunhan lipunmyynti ensi vuodelle alkaa. Yhden päivän liput kävyät sille viikonpäivälle, mille lippu on ostettu. Halutessaan liput voi myös palauttaa 30.6.2021 mennessä.

Ensi vuoden esiintyjistä ei ole vielä tietoa. Tämänkään kesän bändivalikoimaa ei taidettu missään vaiheessa julkistaa, mikä kertoo osaltaan siitä, miten kovassa turbulenssissa tapahtumapuolella on viime kuukaudet eletty.