Tamperelaisen Seremonian uusi Neonlusifer-studioalbumi ilmestyy helmikuun alkupuolella. ”Psykedeliasävytteistä jytärokkia” soittavan bändin edellinen levytys Pahuuden äänet julkaistiin syksyllä 2016.
– Uuden levyn pohjat äänitettiin jo loppukesästä 2019. Sen jälkeen kokonaisuutta rakennettiin kiireettömästi, ja pandemiapaskan mäjähdettyä tuulettimeen töitä jatkettiin vielä kiireettömämmin, kertoo kitaristi Ville Pirinen.
– Originaalina ajatuksena oli tehdä kompakti ja tiukka rokkilevy, mutta homma muuttui jo pohjasessioissa haahuileviksi hippijameiksi. Pitkä kypsyttelyvaihe taas palautti lopputulosta kohti alkuperäistä tavoitetta, ja lopulta säästimme vain olennaisimmat rönsyilyt.
– Jos vertaan uutta tulokasta edellisiin levytyksiin, lopputulos on harkitumpi, kulkevampi, holtittomampi, runollisempi, lyhyempi ja masentuneempi. Niin, ja rumpufillien kaistapäisyys on uudella levelillä.
Mistä tuli levyn otsikko Neonlusifer?
– Neon-sanassa on 80-lukulaisittain kiiltävä klangi, mutta meidän kontekstissa sillä on jokin ajattomampi, uhkaavan himmeä hehku. Nimibiisissä kerrotaan ihmiskunnan tuhoon johtavasta Neonlusiferistä, ja siitä on varmaan aika helppo vetää yhtäläisyyksiä internetiin ja someen.
– Tosin kyseisen sanoituksen kirjoittamisen ja julkaisemisen välisenä aikana QAnon-öyhötys ja muu vähäjärkinen perseily on ehtinyt räjähtää vielä paljon tuskallisempiin mittoihin!
– Ylipäänsä tekstit kumpuavat ympäröivästä maailmasta ja oman mielen apokalypseistä. Sanoitukset myös muodostavat kaaren, jonka aluksi sukelletaan maan poveen mätänemään, ja sieltä sitten kaivaudutaan kohti kosmista valoa. Toisin sanoen toivottomuudessa onkin toivoa, ja matkallakin löydetään surusta kauneutta.
Teksti: Timo Isoaho
Artikkeli on julkaistu Soundissa 1/22.