Tainted Love -hitistä tunnetun Soft Cell -duon Dave Ball on kuollut

Soft Cellin toinen puolikas on poissa.
23.10.2025 21:26

Synthpopin pioneereihin lukeutuvan Soft Cellin Dave Ball on kuollut. Asia vahvistetaan yhtyeen Instagram-tilillä. Lausunnon mukaan 66-vuotias Ball menehtyi keskiviikkona kotonaan Lontoossa.

Kraftwerkin myötä elektronisesta musiikista innostunut Ball tapasi Marc Almondin opiskeluaikoinaan Leedsissä, ja kaksikko perusti Soft Cellin vuonna 1978. Debyyttisingle A Man Could Get Lost ei vielä nostanut parivaljakkoa parrasvaloihin, mutta versio vuonna 1965 ilmestyneestä Gloria Jonesin Tainted Lovesta nousi listojen kärkeen ympäri Eurooppaa ja top 10:een myös Yhdysvalloissa.

Singlemenestystä seurannut debyyttialbumi Non-Stop Erotic Cabaret menestyi mukavasti, mutta seuraavat kaksi levyä (The Art Of Falling Apart ja This Last Night In Sodom) jo vaatimattomammin. Yhtye ehti jo hajotakin ennen jälkimmäisen julkaisua.

Ball julkaisi vielä Soft Cellissä ollessaan kokeellisen In Strict Tempo -sooloalbumin ja työskenteli myöhemmin tuottajana muun muassa Kylie Minoguelle, Gavin Fridaylle ja Anni Hoganille. Hänellä oli myös muita yhtyekuvioita kuten Psychic TV ja Grid.

Ball ja Almond palasivat yhteen Soft Cell -lipun alla vuonna 2001. Yhtyeen viimeisin albumi on vuonna 2024 ilmestynyt Happiness Now Completed.

YouTube video