Ruotsalaisen poprockin suuri nimi Tomas Ledin konsertoi ensi vuonna Suomessa. Ledin saapuu tänne sinfonisen Symphonia Politropou -projektinsa kanssa maaliskuussa 2027. Ohjelmassa on kaikkiaan kolme konserttia, joista kaksi esitetään Turussa ja yksi Helsingissä.
Ledin ja Turun filharmoninen orkesteri esittävät konsertit uudessa Turun musiikkitalo Fuugassa 9. ja 11. maaliskuuta sekä 12. maaliskuuta Helsingin Veikkaus-areenalla. Lipunmyynti konsertteihin alkaa keskiviikkona 25. maaliskuuta. Helsingin-konsertin pääsyliput myydään Ticketmasterissa, ja Turun-konserttien liput tulevat myyntiin Fuugan myyntikanavissa.
”Maailmassa vallitsevan kaaoksen keskellä moni näistä lauluista tuntuu poikkeuksellisen tärkeiltä esittää juuri nyt. Peter Nordahlin usein hengästyttävissä ja äärimmäisen tunnelmallisissa sovituksissa saan laulaa elämänmyönteisyydestä, yhteisön voimasta, valinnoista ja rakkauden eri väreistä. Se on ollut suuri etuoikeus”, Ledin kertoo tiedotteessa.