Mahdollisesti jopa maailman suurin yhtye U2 saapuu konsertoimaan Helsinkiin. Bändi soittaa Olympiastadionilla perjantaina 20. elokuuta 2010. Edellisen kerran irlantilaisorkesteri esiintyi SUomessa vuonna 1997.
Esiintyminen on osa U2:n 360 Tour -kiertuetta. Yhtyeen pitkä maailmankierros promotoi tuoreinta No Line On The Horizon -albumia.
Kuten rundin nimikin vihjailee niin U2 esiintyy tällä kiertueella eräänlaisessa 360 asteen ympäristössä. Olympistadionin kentälle siis sijoitetaan suuri pyöreä lava, jonka ympärille pääsee hankkimalla niin sanotun Red Zone -lipun. Nämä paikat ovat tietenkin paljon kalliimpia kuin muut, huonomman näkyvyyden paikat.
Konsertin piletit tulevat myyntiin Lippupisteessä maanantaina 5. lokakuuta. Kovan kysynnän vuoksi ostorajoitukseksi on asetettu kahdeksan lippua ostajaa kohden.