Irlantilaisyhtye U2 on tiedottanut tulevista kiertueaktiviteeteistaan. Bändin kesäkiertuehan joutui peruuntumisuhan alle laulaja Bonon loukattua selkänsä rundiharjoituksissa.
Mies on ollut viime päivinä hoidettavana Ludwig Maximiliansin yliopistollisessa sairaalassa Münchenissa. Muusikon selkä on leikattu ja kuntoutusjakson arvioidaan kestävän kahdeksan viikkoa.
Bonon epäonnisen loukkaantumisen vuoksi U2 on joutunut siirtämään koko kesäisen Yhdysvaltain-kiertueensa ensi vuoden puolelle. Samalla peruuntumislistalle joutui englantilainen jättifestari Glastonbury.
Suomalaisfanit voivat sen sijaan huokaista helpotuksesta, ainakin näillä näkymin. U2:n odotetut Helsingin-keikat tapahtuvat vasta 20.-21. elokuuta ja niiden odotetaan soivan normaalisti.