Näin saatiin uuden Beavis & Butthead -elokuvan traileri julki. Aikaisemmin julkistettujen hahmotelmien perusteella arveltiin, että elokuva saattaisi esitellä 1990-luvun pöljät teinit keski-ikäisiksi varttuneina pöljinä ukkoina, mutta ilmeisesti näin ei lopulta ole asia. Sen sijaan hunsvottikaksikko päätyy, öö, mustan aukon kautta tulevaisuuteen ihmettelemään 2020-luvun meininkejä. Kuinkas muuten.
Alapuolelta voi katsoa, millaista menoa on luvassa. Beavis & Butthead Do the Universe ilmaantuu Paramount+-palveluun 23. kesäkuuta. Mielenkiintoista kuulla, mitä höhöttelijäkaksikko tuumaa nykypäivän bändeistä!
