Vuonna 2020 menehtynyttä Eddie Van Halenia pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä kitaristeista, joka mullisti kitaransoittoa ja sai lukuisia seuraajia ja ihailijoita. Mutta vaikka hän olikin aikalaisiaan monta askelta edellä ollut tekninen taituri, yhdessä asiassa hänkin oli surkea, sanoo itsekin taitavana soittajana ja muusikkona meritoitunut Wolfgang Van Halen.
”Isäni oli mahtava kitaristi, mutta kamala opettaja. Ja hän olisi itsekin sanonut samaa”, sanoo Wolfgang tuoreessa Guitar.comin haastattelussa.
”Kerran hän jopa soitti Paul Gilbertille ja pyysi tätä antamaan minulle soittotunteja. [Paul] nauroi asialle katketakseen. Se kertoo paljon siitä, mitä hän ajatteli opettajana olemisesta.”
”Hän saattoi olla vain, että ’Tee se näin.’ ’Okei, siis miten?!’ Hän oli niin eri tasolla, ettei vain ajatellut samalla tavalla [kuin muut soittajat].”
Yhden tärkeän opin Wolfgang kuitenkin sanoo saaneensa isältään, eikä se liity tekniseen taituruuteen.
”Mitä isääni tulee, ihmiset puhuvat aina tappingistä ja tiluttamisesta ja sellaisesta. Mutta hän iskosti minuun sen, miten tärkeää melodia on. Paras soolo on sellainen, jonka pystyy hyräilemään tai laulamaan mukana”, Wolfgang pohtii.
”Hänen kykynsä olla paitsi uskomaton rytmikitaristi, mutta myös yhdistää melodiaa tiluttamiseen, on hyvin tärkeä asia muusikkona. Vaikka skaalojen juoksuttaminen on teknisesti vaikuttavaa, se on taiteellisesti aika tylsää.”