Within Temptation ottaa Ukrainan hädän todella vakavasti. Hollantilainen metalliyhtye on kommentoinut jo pitkän aikaa sosiaalisessa mediassa ja haastatteluissa Venäjän hyökkäyssotaa, ja nyt bändi on julkaissut 23-minuuttisen dokumenttielokuvan laulaja Saron Del Adelin ja kitaristi Robert Westerholtin vierailusta sodan runtelemaan Kiovaan. The Invisible Force -dokkarin keskiössä on myös ukrainalainen yhtye nimeltä Blind8, jonka jäsenet joutuvat pohtimaan Euroopan-kiertueen sijaan mahdollista komennusta rintamalle.
Katso dokumenttielokuva alempaa. Arvostettavaa toimintaa kyllä hollantilaisbändiltä, kunpa useampikin yhtye ajaisi tärkeää asiaa samanlaisella tarmolla. Tuossa sodassa kun on kysymys vielä suuremmasta asiasta kuin pelkästään Ukrainan ahdingosta: jos maailmassa palataan siihen asetelmaan, että isot maat tekevät mitä huvittaa ja pienet vikisevät, se on paha paikka esimerkiksi tällaiselle viiden ja puolen miljoonan asukkaan valtiolle pohjoisessa.