Wolfgang Van Halen iloitsee, että on onnistunut astumaan esiin isänsä varjosta – ”Ihmiset ovat alkaneet ottaa minut vakavasti”

Wolfgang Van Halen ei halua tulla tunnetuksi kopiona isästään.
28.12.2025 15:00

Mammoth-solisti Wolfgang Van Halen vieraili etäyhteyden päässä chileläisen Radio Futuron haastateltavana jutustelemassa muun muassa yhtyeen tuoreimmasta The End -albumista.

Keskustelun aikana muusikolta myös kysyttiin, miltä tuntuu saada tunnustusta omista ansioistaan eikä vain kuuluisan isänsä myötävaikutuksesta.

”Se on mahtavaa. Olen onnekas ja iloinen, että ihmiset ovat alkaneet ottaa minut vakavasti artistina ja erottaa minut perheeni historiasta”, Van Halen toteaa. ”Loppujen lopuksi haluan että minut otetaan vastaan sellaisena kuin olen ja mitä minä edustan. Siksi yritän tehdä jotain erilaista. En soita Van Halenia keikoillani. Epäonnistun mieluummin omillani kuin menestyn soittamalla Van Halenia. Se vain osoittaa, että työni on kantanut hedelmää ja ihmiset alkavat nähdä millainen olen persoonaltani. Olen siitä hyvin kiitollinen.”

Entäpä mitä yhteistä Wolfgangilla on isänsä kanssa?

”Ihan jo se, että olemme sukua ja olin hänen kanssaan koko ikäni, ja aloitimme molemmat soittamisen rummuilla. Se on mielestäni hyvä rytminen pohja muusikolle”, Van Halen sanoo. ”Lähestymme kumpikin kitaraa rytmisestä kulmasta. Se on hieno juttu. Olen siitä hyvin tyytyväinen.”

YouTube video