HARRI KUUSIJÄRVI KOUTUS: Koutus

Arvio julkaistu Soundissa 5/2014.
Kirjoittanut: Juha Seitz.

Arvio

HARRI KUUSIJÄRVI KOUTUS
Koutus
Siba

Harri Kuusijärvi Koutus pistää totaalisesti uusiksi kuluttajan mielikuvat harmonikkamusiikista. Kaukana menneisyydessä ovat ne ajat, jolloin pirun palkeiksikin sanotun instrumentin päätehtävä oli viihdyttää vanhempaa tanssivaa yleisöä.

Harri Kuusijärven harmonikka, Veikki Virkajärven sähkökitara sekä Tatu Rönkkön lyömäsoittimet kutovat Koutuksella varsin herkullisen taidemusiikin ryijyn. Trion ilmaisussa avantgarde-orientoitunut jazz ja progressiivinen rock ilakoivat estottomasti, eikä tilaisuuksia vimmaiseen improvisointiin jätetä käyttämättä.

Albumin luonne vaihtelee veikeistä pekkapohjolamaisuuksista uhkaavaan tummuuteen. Painostavimmillaan vyörytys tuo mieleen Univers Zeron ja King Crimsonin kaltaisten yhtyeiden näkemyksen, mikä kertoo ryhmän ennakkoluulottomuudesta.

Vaikka useimmiten harmonikka pyrkii nyrjähtäneiden näytelmien pääosiin, myös sähkökitaralle jää omat avarat paikkansa. Veikki Virkajärven tyylittely kuulostaa kiehtovan arvaamattomalta.
Sekopäinen sävellys Reindeer Derby rakentuu perkussionisti Tatu Rönkön leikkikentäksi. Lautasten ja kalvojen villi rieha pursuilee poikamaisen sokerihumalan parhaita puolia.

Lisää luettavaa