Foo Fighters studioon, rockin mukavin mies intoa täynnä

29.11.2013 15:12

Foo Fightersin nokkamies, rockin mukavimmaksi mieheksi tituleerattu Dave Grohl osallistui viime viikonloppuna American Music Awards -gaalaan. 

Grohl on viime aikoina tuottanut southern rock -yhtye Zac Brown Bandia, valmistautunut Foo Fightersin ensimmäisiin keikkoihin puolentoista vuoden tauon jälkeen sekä kirjoittanut lauluja bändin seuraavalle, järjestyksessä kahdeksannelle studioalbumille.

− Siitä tulee jännittävää. Teemme asiat tavalla, josta kukaan ei tiedä. Aloitamme äänitykset pian, mutta toteutamme ne ennennäkemättömällä tavalla. Olemme myös kirjoittaneet biisejä tavalla, jolla kukaan ei luullakseni ole ennen biisejä kirjoittanut, Grohl intoili Rolling Stonen haastattelussa.

Vuonna 2011 ilmestyneen Wasting Lightin seuraajan tuottaa Butch Vig.

Foo Fighters palaa puolentoista vuoden tauon jälkeen keikkalavoille joulukuun puolivälissä Meksikossa.

Yhtye soittaa kaksi loppuunmyytyä stadionkeikkaa, joissa lämppärinä toimii Helsingin jäähallissa vastikään konsertoinut indiebändi The National.

Meksikon-keikoista tehdyn mainosvideon perusteella yhtye ei ainakaan ole kadottanut tauolla huumorintajuaan.

Lisää luettavaa