Ilmoitus: Millä budjetilla saa hyvät vastamelukuulokkeet?

Vastamelukuulokkeita tarvitaan esimerkiksi lentokoneessa, joten ne ovat jo vuosikausia olleet lähestulkoon vakiovaruste kaikkien matkailijoiden käsimatkatavaroissa.
26.1.2022 15:43

Kaupallinen yhteistyö: Fiksukuluttaja.fi

Koronapandemian myötä vastamelukuulokkeille löytyi käyttöä ihan jokapäiväisessä arjessa.

Etätöiden tekeminen kotona sujuu paljon mukavammin, kun vastamelukuulokkeet sulkevat turhat äänet pois. Vastamelukuulokkeiden avulla voi nauttia elokuvien ja musiikkikappaleiden äänimaailmoita täysin rinnoin myös silloin, kun talouden muut jäsenet haluavat vuorostaan keskittyä työntekoon.

Laadukkaiden vastamelukuulokkeiden hankinta voi olla isompikin kustannus. Turhasta ei kuitenkaan kannata maksaa, vaan pyrkiä löytämään mahdollisimman korkea laatu sopivaan hintaan.

Tässä artikkelissa Fiksukuluttaja listaa parhaimman hintalaatusuhteen vastamelukuulokkeet.

Suosituimpien vastamelukuulokkeiden hinnat 2022

Alta löydät erittäin suosittujen vastamelukuulokkeiden halvimmat hinnat alkuvuonna 2022.

Hinnat on etsitty eri verkkokauppojen sivustoilta puolueettoman hintavertailupalvelun avulla.

  1. JBL Live 750BTNC: halvin hinta 49 €
  2. Urbanista Miami: halvin hinta 99 €
  3. Jabra Elite 85H: halvin hinta 129 €
  4. Apple AirPods Pro: halvin hinta 205 €
  5. Microsoft Surface 2: halvin hinta 237,36 €
  6. Shure AONIC 50: halvin hinta 249 €
  7. Sony WH-1000XM4: halvin hinta 287,90 €
  8. Sennheiser Momentum 3 Wireless: halvin hinta 289,23 €
  9. Bose Noise Cancelling Headphones 700: halvin hinta 325 €
  10. Bowers and Wilkins PX7 Wireless: halvin hinta 399 €

Hintojen vertailu osoitti, että 50 euron hintaerot eivät ole epätavallisia samoja
vastamelukuulokkeita myyvien kauppojen välillä. Välillä hintaerot ovat jopa sadan euron luokkaa.

Miksi maksaa samoista vastamelukuulokkeista 50, 60 tai esimerkiksi 90 euroa enemmän?

Toinen yhtä hyvä kysymys: miksi maksaa vastamelukuulokkeista 250 tai 400 euroa, jos vastamelukuulokkeet voi ostaa jo 49 eurolla?

Seuraavaksi pääset lukemaan siitä, mitä ominaisuuksia voi odottaa 50 ja noin 290 euron hintaisilta vastamelukuulokkeilta.

Parhaat vastamelukuulokkeet saa alle 300 eurolla

Viime aikojen kuumimmat vastamelukuulokkeet ovat Sony WH-1000XM4 -kuulokkeet.

Ne ovat saaneet suitsutusta monesta eri suunnasta, ja onpa niitä kutsuttu jopa vuoden 2022 parhaiksi vastamelukuulokkeiksi.

Halvin hinta Sony WH-1000XM4 -kuulokkeille on 287,90 euroa, kuten edeltä käy ilmi. Kalleimmillaan niitä myydään jopa 360,90 euron hintaan.

Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että voit saada nämä hittikuulokkeet alle 300 eurolla.

Mitä voit odottaa niiltä?

Sony WH-1000XM4 -kuulokkeet on muotoiltu tyylikkäästi, ja ne tuntuvat mukavilta korvilla vielä tuntikausia kestäneen käytön jälkeenkin.

Näiden kuulokkeiden melunvaimennus on huippuluokkaa, eikä äänentoiston laatuakaan voi vähätellä.

Nämä kuulokkeet voivat esimerkiksi tunnistaa sijaintisi älypuhelimesi avulla ja säätää vastamelua esiasetusten mukaan. Esimerkiksi työpaikalla voi olla tärkeää kuulla sellaisia ääniä, joita et kotona välttämättä tarvitse.

Akkukin kestää näissä kuulokkeissa peräti 30 tuntia.

Voiko alle 50 eurolla saada hyvät vastamelukuulokkeet?

JBL Live 750BTNC -vastamelukuulokkeet maksavat edullisimmillaan 49 euroa.

Isoin ero näiden kuulokkeiden ja Sonyn noin 300 euron kuulokkeiden välillä on “älykkäiden” ominaisuuksien puute.

Huomio kiinnittyy myös JBL-kuulokkeiden akun kestoon, mikä on vain 15 tuntia.

Tätä pidempiä työpäiviä tosin tekevät lähinnä vartijat, joiden ei odoteta käyttävän vastamelukuulokkeita töissä. Lentomatkatkin ovat usein tätä lyhyempiä.

Jos et tarvitse vastamelukuulokkeita kaikilla herkuilla (joista osa jäänee hyödyntämättä arkikäytössä), saat aivan riittävän hyvät vastamelukuulokkeet jo 50 eurolla.

JBL Live 750BTNC -vastamelukuulokkeet vaimentavat tehokkaasti ääniä, niiden äänentoistossa ei ole moittimista, ja ne tuntuvat mukavalta päässä.

Tämän enempää ei esimerkiksi etätyöläisen tarvitsemien vastamelukuulokkeiden tarvitsekaan tehdä.