Etsi
Rush julkaisi kasarikeikkansa Youtubessa.
"Jokin tuntui olevan pielessä kun aloimme soittamaan", Lee muisteli ensimmäisiä treenejä Anika Nillesin kanssa.
Suomeenkin ensi vuonna saapuvan yhtyeen laulaja-basisti Geddy Lee ei sulje pois, että yhtye palaisi lavojen lisäksi myös äänityspuuhiin.
Fifty Something -kiertue juhlistaa bändin pitkää uraa sekä tekee kunniaa edesmenneelle rumpali-sanoittaja Neil Peartille.
Nillesin soolokappale henkii ilahduttavasti pienimuotoisia Kummeli-viboja.
Portnoy on mielissään Anika Nillesin pestistä.
Geddy Lee sanoo olevansa kiinnostunut näkemään, mitä voisi saada aikaan uuden rumpalin kanssa.
Geddy Lee selvittää samalla paluun taustoja ja sitä, kuinka Anika Nilles päätyi Neil Peartin korvaajaksi.
Rushin Alex Lifeson ja Geddy Lee palaavat ensi kesänä keikkalavoille. Edesmenneen rumpalisuuruuden korvaajaksi pestattu saksalainen Anika Nilles kommentoi asiaa nyt ensimmäistä kertaa some-kanavissaan.
Alex Lifeson ja Geddy Lee palaavat Rush-nimen alla keikkalavoille 11 vuoden tauon jälkeen.
Voi olla, että erään rumpalin Youtube-kanavalle ilmaantuu tämän uutisen myötä aika paljon lisää katsojia, kun yleisö ottaa selvää, millainen taituri Neil Peartin tilalle pestattu soittaja oikein on.