THE REALITY MACHINE
Porin The Reality Machine nojaa vahvasti kasariin. Sacrificial Lamb polkaisee käyntiin alkuaikojen Slayerin mieleen tuovalla kiljaisulla ja itse biisin sahaavat riffit ja power metal -melodiat ovat puhdasta Iron Maidenia. Jos lauluääni, riffit ja soitto ovat kaikki autenttisen kuuloista kasarimetallia, ovat sounditkin tavanomaista onnistuneemmat. Äänimaailma on yhtä aikaa modernin ammattimainen ja 80-luvun heavy metal -perinteitä kunnioittava. Vanhan kunnon metallin ystävien kannattaa painaa The Reality Machinen nimi muistiin. Mainio bändi ja kirkkaasti viikon paras.
instagram.com/therealitymachineband
EXILE THE TYRANT
Oulun Exile the Tyrant soittaa death metal -vaikutteista äärimetallia. Sävellyksenä ja sovituksena Pariah on onnistunut ja todella raskas, mutta vähän demomainen toteutus syö biisin potentiaalia. Soitto on taitavaa ja tarkkaa, mutta kuulostaa vähän liiankin kliiniseltä ja rummut tuntuvat turhan mekaanisilta. Vähän energisempi ote tekisi hyvää. Laulusuoritus on teknisesti varsin mainio, mutta jää miksauksessa liaan taka-alalle. Ei tästä oikeastaan puutu kuin paremmat soundit ja parempi miksaus. Soitto pelaa ja sävellyksessä on sopivasti koukkuja ja dynamiikkaa.
KAVALA
Pirkanmaan Kavala soittaa kasarihenkistä suomirockia. Vertauskohtia löytyy esimerkiksi Sielun Veljistä, Public Image Ltd:stä ja Sonic Youthista. Sovitus on mainittuihin bändeihin verrattavan pelkistetty ja raaka. Post punk -genreen nähden soitto ja laulu ovat hyvää tasoa, mutta soundit saisivat olla paremmat. Jos bändin konsepti on mielenkiintoinen ja Suomen nykymusiikkikentällä aika erikoinen, ei Elän loukatakseni sinua sävellyksenä toimi ihan yhtä hyvin. Reilun kolme minuuttia kestävä biisi tuntuu paljon kestoaan pidemmältä. Omintakeisuudesta kuitenkin pisteet.
ILL GEARED
Helsingin Ill Geared kuvailee itseään thrash/groove -metalliksi doom-vaikutteilla. A Foul Fiendin perusteella bändin soundi on kuitenkin kuvausta omaperäisempi. Paradise Lost -tyylisillä pahaenteisillä kitaramelodioilla alkava biisi kulkee Therapy?n tyylisen punkimman riffittelyn jälkeen puhelaulettujen ja aika punkisti huudettujen kertsien jälkeen lopun thrash-riffittelyyn. Kuten arvata saattaa ei homma ihan täysin pysy kasassa, mutta kunhan Ill Geared saa musiikkiinsa ammattimaisempaa otetta, tulee bändi olemaan erittäin kiinnostava.
Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.