Elina Saksala
Atte Blom: Mies Love Recordsin takana
Johnny Kniga
Atte Blomin arvoa ei voi mitata. Love Recordsin ja Johannan perustajajäsenenä hän on antanut kodin lukuisille muusikoille, joiden potentiaali olisi jäänyt muilta oivaltamatta. Lisäksi hän on kätilöinyt kymmeniä klassikkoalbumeja, vaalinut kuriositeetteja, hyväksynyt suojattiensa harharetket sekä aiheuttanut ja setvinyt enemmän taloussotkuja kuin olisi kuunaan halunnut.
Blom siis totisesti ansaitsee kirjansa. Mutta kuinka vangita yksiin kansiin ihminen, joka on ollut mukana kaikessa mutta antanut muiden tekemän taiteen puhua puolestaan? Urakka lienee ollut melkoinen.
Tietokirjailija Elina Saksalaa täytyy kiittää niin rohkeudesta kuin tarmostakin. Hän summaa mittavaan tausta- ja haastatteluaineistoon tukeutuen Blomin elämäntyön, kehystää sen satunnaisilla ajankuvilla ja antaa tilaa kriittisillekin mietteille. Kerronnan pohjimmainen lämpö kielii sekä molemminpuolisesta luottamuksesta että pitkäaikaisesta tuttavuudesta. Ystävän otteella Saksala kirjaa myös ne päättäväiset lauseet, joilla Blomin näkemykset Ukrainan sodasta rajataan elämäkerran ulkopuolelle.
Rakenteeltaan kirja on kaksijakoinen. Alussa maalataan määrätietoinen kuva Blomin lapsuus- ja nuoruusvuosista sekä niitä reunustaneesta Helsingistä. Kasvutarina kuljettaa sota-aikojen keskeltä 1950–60-lukujen jazzpiireihin ja lopulta kriitikon tehtäviin. Sivujuonteina käsitellään esimerkiksi kaksikielisyyttä ja terveyshuolia, joista kumpikin painoi jälkensä Blomin uraan: samalla kun Blom sukkuloi alusta asti vaivatta kulttuuristen rajojen yli, varhaisaikuisuudessa puhjennut epilepsia piti hänet poissa kirkkaimmista parrasvaloista.
Kronologia kantaa Love Recordsin syntyyn saakka. Sen jälkeen yksi kertomus muuttuu moneksi. Estradille vyöryvät Blomin löytämät artistit alaluku kerrallaan, ja kokonaisuus rehevöityy levy-yhtiöhistorioiden, anekdotaalisen yhtyekavalkadin sekä Blomia toisteisesti luonnehtivien lausuntojen viidakoksi. Levytyssessioiden, hajamuistojen, tyylivirtausten, konkurssien ja uusien alkujen lomassa sivutaan myös Blomin tärkeimpiä kollegiaalisia suhteita. Vaikka Blom toteaa haluavansa haudata ikävät asiat edesmenneiden yhteistyökumppaniensa mukana, jotkin erimielisyyksien ja keplottelujen raapimat arvet näkyvät edelleen.
Kokonaiskuvan rakentaminen jää lukijan vastuulle. Saksalan tekstissä on imua ja haastateltavien ajatuksissa syvyyttä, mutta usein yksityiskohtien ja irtomuistojen määrä harhauttaa katseen pois itse aiheesta. Teos ei myöskään avarru varsinaiseksi kulttuurianalyysiksi. Musiikkimaailman ja yhteiskunnallisen toimintaympäristön mullistukset kajastelevat lähinnä taustakaikuina, vaikka Blomin periaatteita ja painoarvoa on liki mahdotonta ymmärtää niistä irrallaan.
Sinällään kirjan sirpalemaisuudessa on todistusvoimaa. Tuskinpa Blom itsekään hahmottaa uraansa lineaarisena tai koherenttina. Elämäkertaa kannattaakin lukea kuin Blomin yhtiöiden katalogeja: kiinnostuksella mutta seuloen. Jokin kommentti on ratkaisevan tärkeä, toinen jää päiväperhoksi. Kaikilla niistä on kuitenkin sijansa osana laajempaa kulttuurihistoriaa.
Teksti: Hannu Linkola
Arvio on julkaistu Soundissa 7/25.