”Asia, mikä takaa sen, että pää kestää kaiken hässäkän mitä ympärillä pyörii…” – Lost Societyn Samy Elbanna listaa vuoden kohokohtia

5.12.2023 10:47

Vuosi 2023 alkaa lähestyä loppua, joten pyysimme erinäisiä artisteja ja muusikkoja kertomaan, mitkä ovat olleet heille kuluvan vuoden kovimpia juttuja. Seuraavaksi omat kohokohtansa meille kertoo Lost Societyn keulahahmo Samy Elbanna. Pari kohokohtaa Lost Societyn vuoteen onkin vielä tuloillaan, sillä yhtye soittaa välipäivinä uransa isoimmat keikat Helsingin Kulttuuritalolla 29.12. ja seuraavana päivänä 30.12. Tampereen Pakkahuoneella.

Mutta seuraavassa siis Elbanna ja vuoden 2023 parhaat asiat ja kokemukset:

Japani
– Kävin vuoden alkupuolella pikareissulla Tokiossa Amaranthen kanssa ja totesin jälleen, että Japani – eritoten Tokio – on yksi maailman parhaista paikoista. Huikeat ihmiset, huikea meininki keikoilla ja kaupunki on upea. Tästä reissusta teki myös sairaan se, että keikkamme jälkeen siinä chillatessa pääsi näkemään “Panteran” sisäkeikalla ja jumalauta kun toimi!

Robbie Williamsin keikka Nokia-areenalla
– Yksi heittämällä kovimpia keikkoja mitä oon koskaan nähnyt, hands down. Mä oon skidistä asti diggaillu ihan kaikkea musaa ja arvostanut aina hyvää show’ta ennen kaikkea kun meen katsomaan keikkoja. Legendaariset laulajat, joilla on iso ja tiukka bändi, tanssijoita ja the whole nine yards on aina omanlaisensa kokemus ja freesaa punkkariakin eri tavalla. Todella iso suositus kaikille!

TikTok
– TikTok on tehnyt tästä vuodesta erityisen kovan yhtyeemme saralla Awake-stygen alettua leviämään kunnolla tällä alustalla! Huomasin jossain kohtaa, että videoita alettiin tekemään Awake-soundilla satoja päivässä ja tällä hetkellä taitaa olla n. 10 000 videota! Nykypäivänä tällä alustalla on käsittämättömän iso merkitys musa-alalla ja on todella mielenkiintoista nähdä, miten se vie eteenpäin monia bändejä tällä hetkellä!

If The Sky Came Down -kiertueet
– Loppuunmyytyjä keikkoja Suomessa, ensimmäiset headline-keikat Euroopassa sekä Briteissä, kesäfestareita 10 000 ihmiselle päälavoilla… Where do I even begin! Tää vuosi on ollut ihan sairas keikkojen suhteen ja en voi tarpeeksi kiittää meidän uskomatonta LxSx-fanikuntaa siitä, että te olette tehneet tämän levyn kiertueesta niin uskomattoman. En malta odottaa vuoden vikoja gigejä!

Juokseminen ja salilla käynti
– Jälleen asia, mikä takaa sen, että pää kestää kaiken hässäkän mitä ympärillä pyörii. Käyn edelleen päivittäin juoksemassa aina kun oon himassa ja tän vuoden uutuutena on salilla käynti maailman kovimman salijengin kanssa (you know who you are)! Juoksemisen aikana kerkeää kuuntelee musaa ja tärkeimpänä: voi koeajaa uusia demoja – jos ne saa juoksemaan kovempaa kuin aikasemmin, niin silloin on oikee meno!

Toimittanut Timo Isoaho

Lisää luettavaa