Pauli Antero Mustajärvi kuuluu samaan käsitteeksi muodostuneiden suomalaisten rockartistien joukkoon kuin Juice ja Remu. Läheiset ja ystävät puhuivat hänestä oikealla nimellä, kansakunta käytti lempinimeä Pate.
Ilman Pate Mustajärveä ja vuonna 1977 Tampereen Ikurissa perustettua Popeda-yhtyettä ei kannata edes puhua suomirockista. Popedan musiikissa ja olemuksessa oli alusta asti aivan oma energiansa, joka tiivistyi Paten henkilöön. ”Me oltiin työläisten poikia ja meillä oli työläisten huvit”. Mustajärven kiteytys kertoo olennaisen Popedan juurista.
Konstailematon, rouhea ja tarpeen tullen puoliroisi asenne yhdistyi bändissä verevään kitararockiin, jossa soi tyylitajuinen vaikutteiden kirjo. Autotallissa omaa ikurilaista rollarirokkiaan paahtaneesta ryhmästä hitsaantui ankaralla työllä armoton keikkakone, jonka soitossa hurtti huumori leipoutui napakkaan boogiepohjaan ja 1970-luvun juurista kumpuavaan melodisuuteen.
Manserockin suurten kolmikkoon Juicen ja Eppu Normaalin rinnalle itsensä 1980-luvulla kammennut Popeda oli aina joukosta selkeimmin rock ja ylivoimaisesti tamperelaisin. Rennonreteä asenne, kyky nähdä huumoria myös itsessään ja mehevä puheenparsi teki Patesta ja Popedasta manselaisuuden ikonin.
Kovalla työllä ja toiseksi kitaristiksi ryhmään liittyneen Vesa Pekka ”Costello” Hautamäen riffivainulla Popeda sai suosion kasvuun johtaneet hittinsä. Kaasua, komisaario Peppone aloitti putken 1983. Matkalla Alabamaan ja Kuuma kesä jatkoivat sitä, ja Kersantti Karoliina ja Tahdotko mut tosiaan piti Popedan raskaassa sarjassa 1990-luvulla.
Pate Mustajärven rehvakas lavapresenssi ja miehen sanoitusten raikulipoikamainen huumori paljasti vain yhden puolen miehen taiteilijapersoonasta. Vuonna 1984 Popedan rinnalla startanneet soololevytykset sisälsivät paljon herkkäsävyisiä tulkintoja Mustajärven henkilökohtaisista suosikkikappaleista.
Soolo-Paten musiikissa oli pohdiskelevuutta ja melankolista syvyyttä, mikä hankki hänelle myös uutta yleisöä. Karismaattinen rokkikukko oli paljon vakiintunutta imagoaan monisyisempi laulaja, kuten Ukkometson kaltaiset soolohitit ja vuonna 2015 myönnetty Iskelmä-Finlandia-tunnustus osaltaan todistivat.
Syksyllä 2023 Paten ja Popedan tiet erkanivat. Ratinan stadionilla kajahtanut Da Da piirsi Paten osalta riehakkaan pisteen Ikurin autotallissa alkaneelle tarinalle. Musiikki ei jäänyt siihen. Paluu juurille, Raswaa koneeseen -ajan tunnelmiin, paljasti, että virtaa oli. Kirjaprojekti ja uudet keikkakuviot jäivät kuitenkin suunnitelmiksi, kun ärhäkkä syöpä pysäytti Ikurin turpiinin 69 vuoden iässä.
Teksti: Pekka Laine