”Se on enemmänkin omien tunteiden käsittelyä, eikä niin, että istunpa alas ja teen tässä hittibiisiä.”
Näin elektronista vaihtoehtopoppia tekevä Orvokki Oittila kuvailee albumijulkaisun ja luovan burnoutin jälkeistä tilaa, jossa hän alkaa hiljalleen palailla musiikintekemisen pariin. Edellisen kerran Oittila piti pidemmän palautumistauon musiikin luomisesta loppuvuodesta 2023, kun hänen debyyttilevynsä Kasvotusten ilmestyi.
– Tyyliin seuraavana keväänä aloin puuhailla uutta albumia sekalaisista demoista, Oittila muistelee. – Jotkin niistä ovat jo viitisen vuotta vanhoja.
Kasvotusten sai Teosto-palkintoehdokkuuden ja viisi tähteä Helsingin Sanomien arviossa. Haastatteluhetkellä uutta musiikkia ei ole syntynyt pitkään aikaan, mikä tuntuu Oittilan mielestä oudolta.
– Mä veikkaan, että kun Malus-levy tulee ulos, se tulppa alkaa vähän aueta. Tällä hetkellä olen aika kärsimätön, koska musiikki on mulle ihana tapa käsitellä elämää. Tuntuu tosi vaikealta, kun en pysty itse päättämään, että nyt jatkan sen tekemistä.
Onneksi on toinenkin tapa kanavoida luovuutta, sillä Oittila tekee myös kuvataidetta. Nyt hänellä on ollut meneillään visuaalisempi taidekausi.
– Sekin on oikein ihanaa. Mutta kyllä musta tuntuu, että musiikki on ihanampaa.
Vaikka Oittila kirjoittaa kappaleita omista kokemuksistaan, hän tietää niiden koskettavan monia muitakin. Joskus aikaisemmin hän koki jakavansa henkilökohtaisissa kappaleissaan jonkin suuren salaisuuden itsestään, mutta nykyisin hän tietää kappaleisiin samastuvien ihmisten kantavan tismalleen samoja salaisuuksia.
– Ei ole mahdollista, että mä olisin ainoa ihminen, joka olisi kokenut jonkin asian elämänsä aikana. Malus-albumia tehdessäni tajusin sen, mikä antoi paljon vapautta kirjoittaa suoraan, että mikä homma.
Aikaisemmin Oittila on verhoutunut abstraktien kielikuvien taakse, koska on pelännyt paljastavansa itsestään jotain hirveää.
– Mutta en mä tiedä. Taiteessa se kuuluu asiaan. Eikä mikään lopulta ole niin hirveää, ellei ole tehnyt vakavia rikoksia tai jotain.
Ikääntyminen ja ADHD-diagnoosin saaminen on lisännyt Oittilan ymmärrystä itsestään. On helpompi olla armollinen, kun käsittää, että omat aivot toimivat tietyllä tavalla eikä asialle oikein voi mitään.
– Joitain juttuja pystyn tietenkin tekemään paremmin, mutta mun aivot nyt vain ovat lähtökohtaisesti vähän hupsut.
Oittila käsittelee neurokirjolla olemista uusissa kappaleissaan, mutta yllätyksekseen hän on löytänyt teeman pyörittelyä myös varhaisesta tuotannostaan.
– Yhdessä 18-vuotiaana tekemässäni biisissä on spoken word -osio, jossa muutamat tyypit kertovat, mistä ne tykkäävät itsessään eniten. Siinä lopussa mun vastaus on, että mä evolvoidun aina lähemmäs sitä, kuka mä oikeasti olen. Mä muutun koko ajan, mutta tavallaan en muutu ollenkaan. Voisin antaa nytkin tismalleen saman vastauksen.
Sukututkimus johti myyttisen puun juurille
Malus-nimessä on rikasta symboliikkaa. Albumin saatesanoissa Oittila kuvailee omenapuiden sukua tarkoittavan sanan merkityksiä muun muassa riveillä ”maailmanpuu, useissa kulttuureissa tunnettu myyttinen puu, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattaa taivasta” ja ”maailmankaikkeus, nimikkopuu joka istutetaan ihmisen elämän vertauskuvaksi”.
Nimen keksimisessä kesti kauan. Oittila halusi sen liittyvän jollain tavalla puihin, koska levyn kannen asetelma muistuttaa häntä niistä. Kuva esittää hänen isoäitinsä äitiä tanssimassa.
– Albumi on osaltaan myös sukututkimusta. Selvitän siinä sitä, mikä johtuu minusta itsestäni ja mitkä luonteenpiirteet ovat periytyneet. Siihen ajatukseen sopi sukupuu ja elämänpuu. Lopulta kysyin ystävältäni Leolta, että auta mua, mä en keksi levylle nimeä. Se vastasi: ”Malus.” Mä olin, että oho, koska se viittaa omenapuihin, ja mun lapsuuden lempinimikin on Omppu. Mun läheisimmät ihmiset kutsuu mua vieläkin siten. Siksi se oli ihan täydellinen.
Mainittu Leo viittaa Leo Minkkiseen, jonka kanssa Oittila muodostaa
Hyrysysy-yhtyeen. Minkkilän lisäksi levyllä vierailee Brat Simpson eli Helmi Padatsu.
– Molemmat ovat mun ystäviä, joiden taiteellisiin näkemyksiin luotan. Olen myös suuri räpin ystävä. Oli ihanaa yhdistää sitä omaan musiikkiin.
Muutkin albumin tekemiseen osallistuneet ovat Oittilan ystäviä ja lähipiiriä: Ester Jalonen soittaa bassoa, Ahti Kulo viulua ja Miro von Konow haitaria. Oittilan sisko soittaa klarinettia ja laulaa, ja niin laulaa heidän äitinsäkin.
Äänikeppostelua
Malus-levyn tuotanto nojaa äänitteisiin, joita Oittila on keräillyt vuosien varrella puhelimensa tallentimeen. Musiikkituotannon opinnoissaan Oittila toteutti projektin, jossa hän teki ep:n samplaten kadulta löytyneitä cd-levyjä. Monet sampleista ovat löytäneet tiensä myös Malus-albumille.
Introbiisissä on Oittilan äidin tiskaamisen ääniä, ja lisäksi kuullaan pätkä keskustelusta, jonka Oittila kävi lapsena siskonsa kanssa. Hetki tallentui heidän isänsä pöytätietokoneelle.
– Siinä mun sisko sanoo, että ”et sä saa äänittää”. Musta se oli niin hauska juttu!
Lisäksi levyltä löytyy muun muassa liikennevalojen ääntä ja valaan laulua.
– Mä tykkään keppostella. Niitä ei yleensä huomaa kuunnellessa, mutta mä tykkään laittaa musiikkiini sellaisia aarteenmetsästysjuttuja, joille voin hihitellä.
Oittila on puhunut Instagram-tilillään sen puolesta, että kuka tahansa voi oppia tuottamaan musiikkia niin halutessaan. Hän kertoo ärsyyntyvänsä tuottamiseen liittyvästä elitismistä ja haluaisi purkaa kaiken mystifioinnin.
– Mä inhoan sellaista portinvartijuutta. Ei se loppujen lopuksi ole niin hankalaa. Alussa mäkin äänitin monta vuotta läppärin mikrofonilla ja kerrostin ääniä johonkin ilmaiseen ohjelmaan. Monet tuottajat, joita näkee somessa, ovat miehiä, ja kuvioon liittyy usein ylimääräinen kerros mansplainingiä. Mielikuva musiikkituottajasta on joku jäbä huppu päässä, joka tekee träppiä ledivalot taustalla.
Oittila juhlii uuden albuminsa ilmestymistä pienimuotoisella kiertueella. Esiintyminen voi olla maailman parasta: jos yleisö on tullut kuuntelemaan varta vasten hänen esittämäänsä musiikkia ja kokemus muodostuu yhteisestä kunnioituksesta, Oittila nauttii.
– Välillä joku hyvää tarkoittava kuuntelija tulee vaikka liian lähelle keikan jälkeen tai ihmiset puhuu mun esityksen päälle. Jos vielä sattuu olemaan samaan aikaan yliherkkä olo, se on kyllä tosi vaikeaa.
Kun Oittila on lavalla ja joku yleisössä ei osaa olla hiljaa, hänellä on tapana huomauttaa asiasta.
– Musta on niin hassua, että olen alkanut tehdä sitä myös yleisössä muiden keikoilla. Olen sellainen ihme poliisi, joka hyssyttelee ihmisiä, Oittila nauraa.
– Varsinkin, jos on hiljainen, intiimi keikka ja jonkun pölinä ärsyttää mua, mä menen sanomaan, että voitko olla hiljaa. Mutta ei se haittaa, koska luultavasti moni muukin miettii, miksi tämä yksi tyyppi nyt hölisee tässä.