Suomi-indien ahkerimpiin bändeihin lukeutuvan Teini-pään into vain kasvaa.
Toissa vuonna helsinkiläisryhmä soitti kiertueen Kaliforniassa ja Luoteis-Yhdysvalloissa. Se oli suomeksi laulavalta indiebändiltä uskonloikka, mutta liike kannatti. Ilmankos kokemus hymyilyttää yhä.
– Mua jännitti, että keikkojen soittaminen Amerikassa olisi tosi erilaista, mutta samat soittimet siellä soi ja samat soundcheckit tehtiin, basisti Sara Kansonen naurahtaa videopuhelun kärkeen.
– Isoimman vaikutuksen teki DIY-meininki. Se oli meille tuttua ja turvallista. Jopa tällaiselle ikuiselle itsensä epäilijälle tuli olo, että osaanhan mä näköjään tehdä nämä asiat isossakin maailmassa.
Synisti-laulaja Johanna Järvinen hehkuttelee, miten paljon bändit voivat kiertää vaikka vain tietyissä osissa Yhdysvaltoja.
– Yhdelläkin rannikolla on hurja määrä klubeja, ja jos se ei riitä, mannerta riittää rundattavaksi. Suomessa saa ja joutuu kiertämään aina samoja paikkoja, ja täällä on vaikeaa tehdä rundia niin usein kuin haluaisi. Oli tosi hieno kokemus tehdä monen viikon kiertue bussissa.
Kun kiertää toisella puolella maapalloa, missä jotkin asiat tehdään hyvin eri tavalla kuin kotona, ahaa-elämyksiltä ei voi välttyä.
– Ei kannata unohtaa, että Suomessa on kaikkialla backstaget, joista saa ruokaa, kitaristi Jesse Gehlen muistuttaa. – Amerikassa bäkkäri oli ehkä kahdessa paikassa. Jos halusi omaa aikaa, piti mennä autoon istumaan.
– Mä pistin merkille, että jenkkiklubeilla henkilökunta ja järkkärit olivat tosi mukavia ja tuntuivat olevan töissä paikassa, joka oikeasti merkkaa heille jotain, toinen kitaristi Reetta Sirén toteaa.
– Tuntui että siellä suhtauduttiin ongelmiin positiivisemman kautta kuin täällä, Jesse komppaa.
Palattuaan Suomeen bändiläiset puhkuivat intoa tehdä asioita enemmän omin päin.
– Tietenkin jossain Kaliforniassa on enemmän mahdollisuuksia keikkailla, vaikka ulkona, mutta siellä on myös sisukkaampaa yhteisöllisyyttä tehdä asioita itse, kun kulttuuria ei tueta, Johanna sanoo.
– Alettiin miettiä, voitaisiinko mekin tehdä keikkoja takapihalla. Julkaista kasetteja ja zinejä. Rikkoa kaavoja.
Rikkinäistä koneistoa vastaan
Musiikkimaailman kuumana perunana on ollut viime aikoina suoratoisto – tarkemmin sanottuna Spotify. Keskustelua on käyty meilläkin tiiviisti viime syksystä, jolloin Spotify irtisanoi ainoan Suomessa kotimaisia soittolistoja koonneen työntekijänsä.
Teini-pää teki liikkeen Spotifyn suhteen jo lokakuussa vetämällä koko tuotantonsa pois palvelusta.
– On oikeastaan kivaa, että aiheen ympärillä on vihdoin jonkinlaista liikehdintää, Jesse sanoo.
– Spotifylla on ollut liian suuri merkitys, koska se on niin iso. Jopa festarit seuraavat keikkoja buukatessaan paljon Spotify-kuulijamääriä, ja yksi ainoa palvelu on paljon kiinni kaikessa.
– Alan ihmisiltä tuli varoituksia, ettei me saada keikkoja mistään, jos ei olla Spotifyssa. Me ei haluta uskoa siihen, että kukaan antaa niin paljon painoarvoa sille, Reetta lisää.
– Omassa kuplassa tuntuu, että me ollaan jonkinlaisessa murroksessa sen suhteen, miten musiikkia tehdään ja kuinka sitä markkinoidaan. Porukka on ihmetellyt, miten me voidaan julkaista musiikkia näin kovalla tahdilla.
Reetta sanoo hymyillen, että bändi on saanut paljon viestejä ihmisiltä, jotka ovat aikeissa lähteä Spotifysta.
– On tosi rohkaisevaa nähdä, että näin pienen bändin ratkaisulla on ollut merkitystä. Ollaan saatu ihmiset kyseenalaistamaan suoratoistoa, ja ehkäpä pienet asiat johtaa isompiin, Sara summaa.
Eräänlainen seuraava aste asiassa saavutettiin joulukuussa, kun Spotifyhin ja muutamaan muuhun suoratoistopalveluun alkoi ilmestyä tekoälyversioita esimerkiksi Tiktakin ja Kotiteollisuuden kappaleista.
– Tämä kaikkihan on kuin jostain dystopiasta kertovasta paskasta Netflix-tuotannosta, Johanna hymähtää.
– Haluaisin ajatella, että ihmiset ovat kunnianhimoisempia musiikinkuuntelun suhteen ja kaikkia kiinnostaisi, kuka musan on tehnyt ja miten, mutta voi olla, että saamme pian tietää, ettei sillä edes ole väliä.
– Voidaan toivoa, että tämä viimeisin AI-juttu avaa vähän silmiä näiden palvelujen häikäilemättömyydelle. Jos joku suurempi artisti tai toimija älähtää asiasta, niin ehkäpä isompaakin ravistelua tapahtuu vihdoin.
Rumpali Lauri Suutarinen saapuu ääneen ja muistuttaa, mikä Teini-päänkin missiossa on keskeisintä.
– Tässä bändissä, tai missään muussakaan, ei pidä miettiä, että mikään, jota itse tekee, olisi jotenkin liian pientä.
Uusi vuosi, uusi elämä
Vaikka maailma ja musiikkikenttä vapisevat, Teini-pää ei ole antanut periksi vaan puristaa itsestään uutta musiikkia.
Uusi vuosi on Teini-pää kolmas albumi neljän vuoden sisään.
– Levy nimettiin yhden levyn kappaleen mukaan. Tämä on aika sisäänpäin kääntynyt ja itsereflektoiva albumi meidän mieliä painaneista asioista, mutta levyn lopussa on pilkahdus jostain uudesta, Johanna kertoo.
Hän jatkaa, ettei ole enää niin synkässä paikassa kuin levyn nimikappaletta kirjoittaessaan. Kappaleeseen ikuistetut tuntemukset ovat niin aitoja, että ne voivat olla kuulijalleen toivottomuudessaankin lohdullisia.
– Mä saan mun pään selväksi vain kirjoittamalla mieleni sotkuista niin suoraan kuin osaan. Haluan tehdä tällä musalla jotain omaa ja ylläpitää mun yhteisöä. Tässä maailmassa voisi vain poteroitua ja luovuttaa kaiken tämän paskan keskellä, mutta en halua tehdä niin.
– Ajattelen siten, että jos yhteiskunta ei pidä meistä huolta, meidän on huolehdittava itsestämme ja toisistamme. Järjestäydymme tämän ajatuksen ympärille myös biiseillämme, Reetta summaa.
Jesse sanoo inspiroituneensa viime aikoina The Undertonesista, joka teki voimapoppia kotimaalleen Pohjois-Irlannille rajuina aikoina 1970-luvulla. Suomessakaan ei eletä kaikkein helpointa jaksoa.
– Taisin just eilen sanoa Jesselle, että tässä bändissä oleminen on mulle niin merkityksellistä, koska tämä on se osa elämää, jossa voi tehdä asioita omaehtoisesti, Sara kertoo.
– Tässä maailmassa tai kaikilla elämän osa-alueilla se ei ole mahdollista. On tosi etuoikeutettua, että on tällainen paikka tai asia, jossa voi ilmaista itseään.
Iän karttuessa bändiläisten yhteiset innostuksenaiheet ovat muuttuneet. Johanna sanoo, että ensimmäisen levyn (Maailma kyllä odottaa, 2022) aikaan oli valloillaan punkahtava power pop, mutta sittemmin ilmaisutavat ovat laajentuneet.
Uudella albumilla on lukemattomia pop- ja rockkoukkuja, mutta myös uusia liikuttavia yksityiskohtia.
– Kun me oltiin studiolla tekemässä Kynsinauhat-kappaletta, Oskari Elomaa ja Pauliina Koivusaari tulivat soittamaan meille uutena juttuna viuluja ja selloja, ja siinä tuli kyllä itku, Johanna hehkuttaa.
– Sitten se vasta tulikin, kun laulettiin kappaleen sanoja jousipohjien päälle. Siinä hetkessä tiesin, että me ollaan itsellemme just oikealla asialla ja tiedetään, mitä musaltamme halutaan.