Suomirockin tuoreimpiin valonpilkahduksiin lukeutuva Cvpri – tavanomaistettuna Capri – on alle vuoden ikäinen yhtye. Silti se on saavuttanut useita etappeja, joista moni aloitteleva bändi vain haaveilee.
Turkulaisnelikko herätti Eiliseen-sinkullaan uuden Lumikide Recordings -levy-yhtiön huomion, jolle se sainattiin viime keväänä. Yhtiön äänitteiden jakelusta vastaa Universal Music, minkä ansiosta Cvprin biisit ovat nousseet myös radiolistoille.
Laulaja Maritza Palmrothin mukaan bändin Spotify-kuulijamäärät ovat käyneet parhaimmillaan 17 000:ssa.
– Julkaisujen välissä määrä aina vähän laskee. Siksi yritämmekin laittaa uutta musiikkia ulos säännöllisesti, hän toteaa.
Perustamisvaiheessa Cvprin musiikillisena inspiraationa toimi kotimainen Stella-yhtye. Sen lisäksi vaikutteita on tullut metalcore-bändeistä Paramoreen ja Adriana Grandeen.
Palmroth ja bändin kitaristi Lassi Luukkainen olivat tehneet musiikkia yhdessä jo ennen Cvpria. Tuolloin laulukielenä oli vielä englanti.
– Vaihdettiin se, jotta breikkaaminen kotimaassa olisi helpompaa, Palmroth sanoo.
Aluksi tarkoituksena oli, että Cvprista muovautuisi Twenty One Pilots -tyylinen yhtye, Luukkainen kertoo.
– Mietittiin, että mä soittelen kitaroita ja kaikki muu laulua lukuun ottamatta tulee taustalta. Sitten kuitenkin ajateltiin, että ei helvetti me täytetä lavoja kahdestaan.
Kaksi viikkoa ennen yhtyeen ensimmäistä keikkaa mukaan pyydettiin rumpali Aleksi Koski. Lisäksi kokoonpanoon kuuluu toinen kitaristi Arttu Valo.
Palmroth ja Luukkainen ovat päävastuussa biisien teosta ja suurelta osin sanoittaneetkin yhdessä. Lisäksi Luukkainen on hoitanut demotuotantoja.
– Äänitysvaiheessa syntyvät lopulliset sovitukset, kun rumpali ja toinen kitaristi tuovat mukaan omat sävynsä, Palmroth kertoo.
Teksteihin kaksikko pyrkii saamaan samastuttavuutta.
– Olen kirjoittanut aina syvemmistä elämäntapahtumista tai tunteista, joita ei ehkä muuten osaa ääneen sanoa. Osassa kappaleista on ehkä myös vähän piilomerkityksiä.
Haastattelua tehdessä Cvpri on vasta julkaisemassa syyskuun lopulla ilmestyneen Paholainen-sinkkunsa. Se edustaa rehellistä, soundiltaan rankempaa rockia.
– Se on aika kaoottinen biisi, eli taas hieman erilaista kuin on julkaistu aiemmin, Luukkainen kuvailee.
Bändin jäsenillä on taustaa niin metallin, ”ruotsirockin”, popin kuin jazzinkin parissa. Heille on tärkeää, että yhtye voi tehdä biisejä, jotka eroavat soundillisesti toisistaan.
– En tiedä, haluammeko edes mitään tiettyä suuntaa, jolta kuulostamme, kunhan kappaleissa on joku yhdistävä tekijä, Luukkainen toteaa.
Hyvään tahtiin sinkkuja ulos pukannut yhtye vakuuttaa, että myös levy on luvassa.
– Se voi tulla ensi vuonna tai parin vuoden päästä, mutta joka tapauksessa sellainen vielä tulee, Luukkainen lupaa.
Biiseistä albumikokonaisuus ei ainakaan ole kiinni, sillä hänen mukaansa niillä täyttäisi vaikka tupla-cd:n.
– Täytyy vielä miettiä hyvä kokonaisuus, Palmroth jatkaa.
Tulevaisuuden haaveena bändin silmissä siintävät festarilavat.
– Keikkailu on varmasti jokaisen bändimme jäsenen intohimo. Ja Emma-gaalaan pääseminen, Palmroth sanoo ja nauraa.
Myöskään kielen vaihtaminen takaisin englantiin ei ole täysin poissuljettua, sillä ulkomaanmarkkinat kiinnostavat.
– En tiedä, millaisiin sfääreihin silloin lähdettäisiin. Jos suomen kielessä pysytään, niin varmaan tulee joku Cvpri-mania, kuten Dingon kohdalla 80-luvulla, Luukkainen toteaa vaatimattomasti.