On kulunut muutama heinäkuinen päivä siitä, kun The Rasmus palasi Suomeen kesän ainoalta keikaltaan hyväntekeväisyyskonsertista Ukrainasta. Turvalliseen arkeen ja pumpuliin palaamisessa on ollut ihmettelemistä, laulaja Lauri Ylönen kertoo haastattelun alkajaisiksi.
Ylösen, rumpali Aki Hakalan, kitaristi Emilia Suhosen ja basisti Eero Heinosen muodostama The Rasmus oli Kiovassa järjestetyn Atlas Festivalin ainoa ulkomaalainen esiintyjä ja lahjoitti keikkapalkkionsa pommitettuun lastensairaalaan. Itse konsertti sujui hyvin ja vailla keskeytyksiä, mutta sitä edeltävänä yönä bändin jäsenet joutuivat evakuoitumaan pommisuojaan useiden ilmahälytysten vuoksi.
– Ukrainassa oli sinä yönä ilmassa noin 300 droonia. Jälkeenpäin meille sanottiin, että se ei ollut kovin paha yö ja pääsimme aika vähällä. Me taas olimme ihan kusessa, kun seurasimme sovelluksen avulla reaaliajassa, minkälainen ohjus missäkin oli. Se oli pelottava mutta opettavainen reissu.
Intensiiviset Ukraina-kokemukset ovat Ylösen tuoreimmat kuulumiset, mutta pian alamme jutella The Rasmuksen syyskuussa julkaistavasta Weirdo-albumista.
Bändin yhdestoista studioalbumi äänitettiin Nashvillessä tuottaja Marti Frederiksenin studiolla. Useita viikkoja kestäneiden studiosessioiden aikana yhtye asui tuottaja Desmond Childin luona, hänen kukkulalla sijaitsevan kartanonsa vierastalossa.
– Se on hullu mesta, Ylönen sanoo.
– Oli siisti fiilis olla hotellin sijaan siellä ja aloittaa päivät yhteisellä aamiaisella Desmondin kanssa.
Aamuisin porukalla oli tapana käsitellä menneitä sessioita ja jutustella tulevasta. Kaikki studion ulkopuoliset höpöttelyt olivat tärkeitä, sillä niiden aikana syntyi hyviä ideoita tekeillä oleviin kappaleisiin. Sekä Frederiksen että Child olivat mukana myös levyn kirjoitusvaiheessa.
– Aamiaispöydässä oli aina tiukkaa settiä, kun käytiin tarkasti läpi sanoituksia ja mietittiin yksityiskohtia. Siinä pääsi boksin ulkopuolelle.
Ovet auki Amerikkaan
Emilia Suhonen liittyi bändiin kesken Rise-albumin (2022) tekoprosessin kitaristi Pauli Rantasalmen erottua yhtyeestä. Weirdo on siis ensimmäinen The Rasmus -projekti, jossa Suhonen on ollut mukana alusta saakka. Muutos on ollut suuri ja positiivinen, Ylönen sanoo.
Kun Rantasalmen kanssa menivät sukset ristiin, Ylönen halusi lopettaa koko bändin. Tilanteessa hänen tukenaan oli juuri Desmond Child, jota Ylönen kuvailee viisaaksi isähahmoksi. Child kannusti jatkamaan silloinkin, kun Ylönen meinasi luovuttaa.
Ylösen musiikillinen identiteetti muovautui lapsena Kissin ja Alice Cooperin kaltaisia suuria rocknimiä kuunnellen. Ja juuri heidän kanssahan Desmond Child on aiemmin työskennellyt.
– Tuntuu kohtalolta, että päädyin myöhemmin elämässä kohtaamaan Desmondin ja tekemään yhdessä musiikkia, Ylönen sanoo.
– Hän on todella menestynyt, ja meidän bändimme touhu on hänelle pelkkää nappikauppaa. Mutta hän pitää musta ja musiikistamme aidosti. Se tuntuu uskomattomalta.
Porukalla toteutettu sessarointi oli tietoinen ratkaisu, jolla bändi halusi juhlistaa koronapandemian jälkeistä mahdollisuutta työskennellä tiiviisti samassa tilassa. Nashville oli paikkana erityisen inspiroiva, sillä se on New Yorkin ja Los Angelesin ohella suuri musiikillinen pääkaupunki erityisesti popin ja countryn osalta, Ylönen sanoo. Hän kehuu paikallisia trubaduureja.
– Euroopasta ei löydy niin hyviä laulajia edes lavoilta, sillä Amerikassa taso on ihan jäätävä. Paitsi että siellä on sairaan hyviä laulajia ja soittajia, myös esiintyminen on heillä verissä.
Ylönen toteaa pitävänsä kuitenkin enemmän eurooppalaisesta artistikulttuurista.
– Jenkit ovat hirveän avoimia ja lyövät kaiken tiskiin heti. Meillä pohjoismaalaisilla taas on kuori, jonka takaa löytyy paljon salaisuuksia. Se on kiehtovaa ja luo artisteille eri tavalla karismaa.
The Rasmus solmi hiljattain levytyssopimuksen yhdysvaltalaisen Better Noise Musicin kanssa. Muun muassa Sabatonin ja Five Finger Death Punchin levy-yhtiönä toimiva Better Noise otti oma-aloitteisesti yhteyttä bändiin kysyäkseen mahdollisuutta yhteistyöhön.
– Diili oli meille puuttuva palanen ja kannustava juttu, koska meillä ei ole koskaan aikaisemmin ollut kunnon julkaisijaa Jenkeissä, Ylönen sanoo.
Tänä keväänä yhtye teki viisi viikkoa kestäneen konserttikiertueen Yhdysvalloissa keikkailtuaan siellä viimeksi lähes kaksikymmentä vuotta sitten.
– Aika skitsoa, Ylönen sanoo. – Se oli suosittu rundi, vaikka pamautimme keikoille alle kuukauden myyntiajalla. Jengi oli ihan pähkinöinä, mikä oli kiva nähdä. Vaikka emme ole käyneet siellä pitkään aikaan, meininki on vain kasvanut. Kiitos somealustojen ihmiset ovat hyvin perillä touhustamme, ja Amerikan valloitus näyttää lupaavalta.
Inhimillisyyttä täydellisyyden sijaan
Kun Ylönen pohtii eroja yhdysvaltalaisten ja pohjoismaisten ihmisten välillä, pääsemme kiinni Weirdo-albumin teemoihin. Siinä missä amerikkalaiset ovat tyypillisesti erittäin avoimia ja taitavia puhumaan, meillä päin voidaan olla ystävien kesken vaikka kokonaan hiljaa.
– Amerikkalainen ahdistuu ihan helvetisti, jos ei koko ajan höpötetä ja häärätä. Me saatetaan olla tämän takia heidän silmissään vähän ”weirdos”, Ylönen pohtii.
Albumin nimikkokappaleessa Ylönen laulaa ”I’m just a weirdo, I’ll never be a hero”, mikä ei hänen mukaansa oikeastaan pidä paikkaansa.
– Tarkoitan sitä pikemminkin niin, että musta ei koskaan tule oppikirjan mukaista sankaria. Sen sijaan olen oman elämäni sankari, joka näyttäytyy sellaisena tietyn jengin silmissä. Jos miettii koko maailman mittakaavassa, se jengi on lopulta aika pieni, mutta mulle se riittää. Olen tyytyväinen ollessani meidän faneille ikään kuin johtaja. He saavat jutustamme voimaa ja intoa.
Kummajaisuus saa levyllä positiivisen merkityksen, eikä ”weirdo”-termiä käytetä missään nimessä haukkumasanana, Ylönen täsmentää. Monet fanit ovat ilmaisseet pitävänsä siitä, sillä hekin ovat kokeneet elämänsä mittaan poikkeavansa valtavirrasta ja tunteneet sen vuoksi häpeää.
– He eivät esimerkiksi istu sosiaalisen median ylläpitämiin mielikuviin siitä, miltä pitäisi näyttää ja millainen täytyisi olla. Tällainen nenä, vähän lisää leukaa, miehillä tietynlainen parta ja alpha male sitä ja tätä, Ylönen luettelee.
– Ihmisillä on paineita olla täydellisiä. Me taas välitämme ajatusta, että ihminen on hyvä sellaisena kuin on.
Vaikka Ylönen kokee poikkeavansa perinteisen sankarin roolista, Desmond Child on kuvaillut häntä toisenlaisen sankarillisen symboliikan kautta.
– Hän sanoi mulle kerran, että mun arkkityyppi on sellainen, että istun puunoksalla ampumassa Amorin nuolia. Ja että sillä on merkitystä tässä maailmassa, että voin tehdä näitä biisejä ja ampua niiden kautta rakkauden nuolia.
Weirdo-levyn viimeinen kappale I’m Coming for You on tehty Ylösen 17-vuotiaalle pojalle. Se käsittelee vanhemman syyllisyyttä siitä, ettei tämä ole voinut olla uransa vuoksi lapselleen täysin läsnä.
– Tekstistä tuli aika diippi, ja omakohtaisesti se on albumin koskettavin biisi, Ylönen sanoo.
– Se on varmaan aika yleinen kela, että huomaa priorisoivansa työtä ja menestystä läheisten yli, mikä herättää vaikeita tunteita. Isänä olen ajatellut tekeväni tätä työtä, jotta voin elättää lapsiani, mutta samalla se on aina ajassa heiltä pois. He tarvitsevat myös isän läsnäoloa, joten kumpi painaa vaakakupissa enemmän?
Ylönen kertoo soittaneensa kappaleen pojalleen yhteisellä automatkalla. Samalla hän oli valaissut biisin taustoja ja jakanut ajatuksiaan heidän suhteeseensa liittyen. Miten poika reagoi?
– No en mä tiedä, mitä tuollaiseen nyt kommentoi. Se on aika isoa ja mahtipontista, että joku tekee sulle kappaleen.
Yleisesti ottaen musiikki on erinomainen keino suurten tunteiden ja sanomatta jääneiden asioiden jäsentelemiseen, Ylönen jatkaa. Kun jonkin asian on puinut läpi biisintekovaiheessa, siitä puhuminen helpottuu. Ylönen nostaa esimerkiksi Dead Letters -albumin (2003) Guilty-biisin, jonka hän kirjoitti eräälle lapsuudenystävälleen.
– Bändille tuli silloin valtavasti suosiota, mikä kylmensi ja katkaisi paljon ihmissuhteita. Kun olimme kolmesataa päivää vuodesta kiertueella ulkomailla, olin kotiin tullessa aina niin väsynyt, etten jaksanut soitella kavereille tai lähteä bisselle. Ystävyydet olivat uhrauksia, joita joutui tekemään menestyksen vuoksi.
Uudella levyllä on yhtäläisyyksiä myös paljon varhaisempiin albumeihin kuin Dead Letters. Konseptitasolla Weirdo nimittäin kytkeytyy osittain jo vuonna 1996 ilmestyneeseen Peep-debyyttilevyyn. Myself-kappaleessa esimerkiksi käsitellään erilaisuuden ja ulkopuolisuuden kokemuksia koulumaailman kontekstissa.
– Siinä on klassinen asetelma: et istu porukkaan, mikä ahdistaa, mutta toisaalta ympärillä on kolmen ystävän muodostama pikkujengi, ja se riittää. Periaatteessa emme ole tulleet ihan hirveän pitkälle, kun meillä on 30 vuoden jälkeenkin samat ajatukset.
Rock ja metalli murrosvaiheessa
Vuosikymmeniin on mahtunut kaikenlaista kokeilua ja kehitystä, sillä The Rasmus on kulkenut varhaisista pop-, rap- ja jazzvaikutteista yhä raskaammaksi muuttuneen rockin kautta elektronisiin vivahteisiin. Jotta pitkä ura ei alkaisi kyllästyttää, tekemisen täytyy olla hauskaa ja haastavaa, Ylönen sanoo.
– Olemme menneet rohkeasti uusille musiikillisille alueille ja saattaneet huomata, että joku tietty tyylilaji ei ollutkaan se juttu. Mutta so what, tulipahan tehtyä.
Ylösen mukaan rock- ja metallimaailmassa on tällä hetkellä meneillään murrosvaihe, jossa monet bändit ottavat vaikutteita oman genrensä ulkopuolelta. Hän nostaa esimerkeiksi Bring Me the Horizonin ja Bad Omensin.
– Tai joku Sleep Token. Vanhat hevarit on ihan paskana, että ei jumalauta, eihän tässä biisissä ole mitään perinteistä. Bändit tekevät mitä huvittaa, ja jos se on ongelma, ei tarvitse kuunnella. Elämme mielenkiintoista vaihetta, jossa rock ja metalli on nostamassa päätään ja tekemässä jonkinlaista paluuta.
Myös The Rasmuksen tuotannossa on sen verran moniulotteisia vivahteita, ettei yhtyettä voi niputtaa suorilta yhteen siistiin kategoriaan. Heinäkuussa ilmestyneen Love Is a Bitch -musiikkivideon kommenteissa bändiä kehutaankin muun muassa monipuoliseksi, uusiutumiskykyiseksi ja moderniksi.
– Kiva kuulla, mutta mä en halua lukea niitä kommentteja, koska olen niin herkkä taiteilija, Ylönen sanoo naurahtaen.
– Jengillä on usein pahaa sanottavaa, sillä kasvottomana voi kommentoida tosi ilkeään sävyyn. Jos joku sivaltaa oikein pahasti, se jää mulla liikaa mieleen. Sitten saatan kuvitella, että kaikki ajattelevat yhtä negatiivisesti kuin se yksi huutelija.
Muiden mielipiteiden kuuntelemisen sijaan Ylönen on asettanut uransa varrella rohkeita tavoitteita, jotka ovat vaatineet heittäytyvää asennetta.
– Aina en ole selvinnyt ruhjeitta. Mutta vaikka on tullut turpaan, olen pyrkinyt menemään täysillä intuition ja sydämen perässä. Mulla on ollut myös paljon onnea, ja monet toivomani asiat ovat toteutuneet.
Vaatii tiettyä naiiviutta, että uskoo omien ideoidensa olevan maailman parhaita, Ylönen toteaa.
– Luomisvaiheessa blokkaan itseltäni kaiken kritiikin jopa vähän lapsellisella tavalla, koska mulla pitää olla voimaa viedä se juttu loppuun asti. Silloin ei kannata mennä lukemaan kommentteja jostain helvetin Youtuben chatista.