Jos ja kun hyvän rockkeikan sweet spot löytyy varmuuden ja ennalta-arvaamattomuuden leikkauspisteestä, tarjoili 22-Pistepirkko juuri sitä. Ja on tarjoillut ainakin niin kauan kuin oma muistini riittää, leikkauspisteen paikan vaihdellessa keikasta toiseen rajustikin. Toki jos mietitään vaikkapa sitä, että Yo-talon yleisöstä löytyi tyyppi, joka kehuskeli nähneensä bändin samalla lavalla jo 40 vuotta sitten, on noihin vuosiin mahtunut monenlaisia keikkoja.
22-Pistepirkkojen keikoista jutellessa toistuu kummastelu/ihastelu siitä, ettei heidän keikoillaan voi koskaan täysin tietää, mitä odottaa. Joskus sillä myös selitetään hyväksi keikkoja, jotka ovat olleet monilla muilla mittareilla epäonnistuneita: huonotuulisia, hapuilevia ja dramaattisesti ontuvia. Sellaisiakin on tullut tältä triolta nähtyä, ja on niilläkin tullut viihdyttyä.
Parhaimmillaan, kuten tänä iltana, 22-Pistepirkko todellakin on ”Suomen paras bändi ja maailman mittaluokassakin aika kova”, kuten Asko Hesarin haastattelussa totesi. Heistä välittyy katsojiin rauhoittava varmuus siitä, että he tuntevat oman ainutlaatuisuutensa salat ja tietävät tarkalleen, mitä ovat lavalla tekemässä. Ja ennen kaikkea he luottavat siihen niin paljon, että voivat antaa tilanteen ohjautua sinne, minne fiilikset milloinkin vievät.
Tätä perjantai-iltaa leimasi poikkeuksellinenkin lämpö, rentous ja hyväntuulisuus. Etenkin lähes kaksituntisen keikan ensimmäillä puoliskolla kaikki oli kohdallaan. Soitto sujui kitkatta, Asko höpötteli mukavan sekavia ja yleisö seurasi esitystä herkeämättä – vaikka kyseessä oli kaikkea muuta kuin hittisetti.
Asko Keränen hoiteli lennokkaiden välispiikkien lisäksi niin bassokitarat, synabassot kuin koskettimetkin. (Kuva: Mikko Meriläinen)
22-Pistepirkon 12. studioalbumi ilmestyy toukokuussa, ja siihen keikka keskittyikin ilahduttavan paljon. Jopa niin paljon, että kun yleisöstä toivottiin lisää uutta, alkoivat miehet pohtia, että eivätkös he soittaneet jo melkein kaikki tulevan levyn biisit.
Niiden perusteella luvassa on juuri sitä, mitä 22.2.2022 julkaistu kaksoissingle Snakecharmer/Kind Hearts Have A Run Run lupasi: rauhallisempaa tunnelmointia ja ränttätänttää. Joukosta erottui useita sävykkäitä biisejä, joiden parissa yhtye tuntui olevan erittäin kotonaan myös lavalla. Muutaman vuoden tauko teki selvästi hyvää kolmikon kemioihin.
Väliin mahtui toki pari vanhaa tuttuakin: kovasti ilahduttaneet So Much Snow, Frankenstein ja Sweet Rodeo Heart (jonka sanoittaja, sarjakuvaguru Pauli Kallio myhäili onnellisena eturivissä).
Sitten seurasi keikan odottamaton kohokohta: peräti viisi Espen laulamaa kappaletta putkeen. Hänellähän on mahtavan omalaatuinen, jotenkin tosi lempeä tyyli laulaa, joka toimii erityisen hyvin livenä. Ei ihme, että yleisö oikein yllytti lisää Espe-biisejä.
22-Pistepirkon keikkaan mahtui myös tuumaustaukoja. (Kuva: Mikko Meriläinen)
Sitten keikka vähän jumittui. Miehet alkoivat arpoa, mitä soittaisivat, ja parikin ehdotusta kariutui siihen, ettei PK muistanut sanoja. Onneksi hän kuitenkin muisti herkullisesti svenganneen Night Train Bluesin sanat. Vielä jokunen uusi biisi, takuuvarma Rumble ja pois lavalta.
Encoret poimittiin yleisön toiveista: Ufo Girl, Rat King sekä pienen epäröinnin ja muistelun jälkeen riemastuttavan huolettomasti läpi runnottu Hong Kong King.
Vaikka olen nähnyt aika monta 22-Pistepirkko-keikkaa, olen onnellinen että näin myös juuri tämän. Illan aikana tuli monta kertaa ihasteltua, miten Pistepirkot on sinänsä simppeleistä aineksista huolimatta niin omalaatuinen ja välittömästi tunnistettava yhtye. PK:n laiskasta narinasta käskevään murahteluun venyvästä laulusta ja ihanan mureasta kitarasärövalikoimasta sekä Askon ja Espen notkeasta rytmipohjasta on muodostunut niin kotoisan tuttu tyyli, ettei sen soisi koskaan muuttuvan. Paitsi jokaisella keikalla juuri sen verran, mihin fiilikset kulloinkin vie.
Mikko Meriläinen