Teksti ja kuvat: Tomi Palsa
Ruotsin suurin ja kaunein kesäfestivaali Way Out West järjestettiin nyt 17. kertaa Göteborgin idyllisessä Slottsskogenin puistossa. Tapahtumasta on muodostunut verrattain lyhyen historiansa aikana käsite ja sillä on maine viihtyisänä, innostavana ja monipuolisena musiikkitapahtumana.
Festivaali on ollut jo pitkään oman toivelistani kärjessä, mutta ennen tätä olen valinnut samaan aikaan järjestettävistä tapahtumista näppärämmän siirtymän johdosta kotoisan Flow-festivaalin. Parilla viime kerralla omat Flow-kokemuksen ovat jääneet ankeiksi, joten tällä kerralla tuntui oikealta lähteä länteen. Ja vaikka kolmen varsinaisen festivaalipäivän ja niiden päälle vielä neljän pitkän matkustuspäivän yhtälö veikin mehut melko totaalisesti, vaivannäkö kannatti.
Way Out West, Flow sekä Oslossa samaan aikaan järjestettävä Øya elävät symbioosissa. Yhteistyön tuloksena useat isot nimet saadaan esiintymään kaikille kolmelle lähialueen festivaalille kustannustehokkaasti. Göteborgissa esiintyi jälleen paljon samoja nimiä kuin Flow’ssa, mutta onneksi WOW tarjosi myös useita houkutuksia, joista Flow-yleisö jäi paitsi.
Festivaalin päättänyt Chappell Roan oli erityisen odotettu esiintyjä ja tärkeimpiä syitä alkuperäiseen lähtöpäätökseeni. Värikylläinen ja pirskahteleva pop-iloittelu toimi hienosti mutta odotin esitykseltä hieman enemmän show-elementtejä. Lavalle kasattu linna ei ollut varsinaisesti kovin innovatiivinen ratkaisu, vastaavia olen nähnyt itsekin hevikeikoilla jo 1980-luvulta lähtien. Päähuomio oli kuitenkin musiikissa ja sehän oli tietenkin priimaa.
Muista pääesiintyjästatuksen nimistä Charli XCX esitti konserttinsa myös Flow’ssa ja Queens of the Stone Age kävi Helsingin Jäähallissa paria päivää aiemmin. Toiseksi suurimman fontin tapauksista Pet Shop Boys oli jännittävässä asemassa Chappell Roanin lämmittelijänä. PSB:n keikka oli mallia ”Greatest hits”, mutta yhden pahan hutin yhtye ainakin teki: mitä järkeä on jättää Go West soittamatta tapahtumassa nimeltään Way Out West? Siinä oli paikka, mikseivät Neil Tennant ja Chris Lowe laukoneet?
Ikinuori Iggy Pop ei jätä maalipaikkoja käyttämättä. Tuttu intensiteetti oli läsnä alkulaukauksesta lähtien ja laajennettu kokoonpano toi kappaleisiin lisää sävyjä. Erityisen ilahduttavaa oli bongata mm. Yeah Yeah Yeahsista tuttu Nick Zinner kitaristin roolissa.
Myös Way Out Westissä useat artistit osoittivat tukensa Palestiinalle. Aivan tukkoon ahdetussa Linné-teltassa jo torstain iltapäivässä esiintynyt Kneecap oli toki itsestäänselvä kansanmurhaa vastustava taho. Eikä Refusedin kantaaottavuuskaan tullut taatusti kenellekään yllätyksenä. Refusedin ”kaikkien aikojen viimeinen festivaalikeikka Ruotsissa” alkoi näyttävästi, kun lavalle asteli parisenkymmentä mielenosoittajaa balaklavat päässään ja Palestiinan liput tai banderollit käsissään. Yhdessä banderollissa oli Ruotsin hallituksen edustajien kuvia ja heitä syytettiin osallisuudesta Palestiinan kansanmurhaan. Refusedin kuvia kumartelematonta asennetta, raakaa energiaa ja nerokkaita kappaleita jää moni kaipaamaan.
Linné-teltassa nähtiin myös kaksi riemastuttavaa vastikään uuden albuminsa julkaissutta kitarapartiota. Perjantai-illassa esiintynyt Wet Leg oli hienossa iskussa tuoreeseen Moisturizer-albumiinsa keskittyneellä keikalla. Kolme vuotta sitten näkemääni keikkaan verrattuna yhtye on menettänyt jotakin spontaaniudestaan ja höpsöydestään ja tilalle on tullut mietitympi ja tuotetumpi konserttiproduktio. Eli keikka oli enemmän suorituskeiskeistä toimintaa kuin ennen. Sehän on ihan hyvä ja huono juttu samalla kertaa.
Lauantaina esiintyneeltä Hurulalta ilmestyi tuore albumi Existens vasta keikkaa edeltävänä päivänä. Vaikka levymuodossa Hurula on nykyään hieman turhankin virtaviivaistunutta kitararockia, keikalla vimmaisuus on oikeastaan vaan kasvanut. Robert Hurulan ympärillä muusikot vaihtuvat nykyään tiheään tahtiin, mutta keikkojen taika pysyy ja paranee. Kyseessä on tämän hetken paras ruotsalainen yhtye.
Itse menin paikalle pääsääntöisesti ottaakseni valokuvia festivaalien artisteista. Harmikseni Charli XCX, Chappell Roan ja Pet Shop Boys eivät päästäneet minua kuvaamaan heitä ja Mavis Staplesin ja Little Simzin keikoilta ottamieni kuvia en voi erikoissäädön takia julkaista. Turhauttavaksi on mennyt tämä keikkakuvausharrastuskin.
Hauskana yksityiskohtava pitää vielä mainita, että uraansa lopetteleva Bob Hund ei suinkaan esiintynyt festivaaleilla, mutta festivaaleilta löytyi bändin oma street food -ravintola jossa oli myynnissä mm. Bob Hund -mehua ja falafelejä. Nerokasta toimintaa, ei voi muuta sanoa.
