Teksti ja kuvat: Matti Komulainen
Kokeelliseen ja vaihtoehtoiseen ilmaisuun erikoistunut Skaņu Mežs (”Äänimetsä”) toi Riikaan laajan valikoiman musiikkeja lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.
Pääesiintyjäksi oli useita tarjokkaita. Monelle syy saapua jo yksistään oli freejazz, jota tarjosivat brittifonisti John Butcher sekä multi-instrumentalisti-rumpalikaksikko Shabaka Hutchings ja Hamid Drake. Toiset taas lumoutuivat Joan La Barbaran huikeasta ääniakrobatiasta, jota on konserttilavojen lisäksi kuultu muun muassa Denis Villeneuven elokuvassa Arrival. Yhtä useille ykkösjuttu oli These New Puritans, joka tarjosikin ehkä viikonlopun hienostuneimman ja visuaalisesti intohimoisimman keikan. Kirjaimellisesti kehoillaan äänestivät vuorostaan Kilbournen, Harpyn ja Kavarin fanit, jotka heittäytyivät tanssimaan teknon, noisen ja hardcoren raskaan junttauksen ja repivän kirskunnan vetämänä.
Kaikkiaan sointispektriä rikastutti viisitoista eri artistia ja ryhmää. Niiden lisäksi Hanzas Peronsin festivaaliareenalla oli koettavissa Margrieta Griestiņan kuvitteellisten vinyylilevyjen kansinäyttely ja Richie Culverin intiimi elokuvainstallaatio I Trust Pain. Seitsemän kutsuvieraan pitämää mestarikurssia, workshopia ja luentoa kasvattivat osaltaan Skaņu Mežsin kosketuspintaa.
Lokakuun alussa julkaistiin myös uudelleen kokoelma-lp Ienāc Ausīs ääniteknikkoguru Tālis Timrotsin Mints Music -levymerkillä. Platta sisältää yhdeksän bändin työnäytteet uusinta vaihtoehtomusiikkia vuodelta 1990. Silloin länsimaiset tyylit synapopista uuteen aaltoon ja post-punkista kokeelliseen rockiin ilmensivät Latviassa vastakulttuuria. 35-vuotisjuhlapainos muistuttaa konkreettisesti, kuinka musiikki on toiminut keskeisessä roolissa yhteiskunnallisissa mullistuksissa Baltiassakin.
Kovasti odotettu palestiinalainen elektronisen musiikin vaikuttaja Muqata’a sen sijaan ei päässyt Riikaan Israelin suljettua rajan artistin kotimaassa. Niinpä odotettu konsertti ja workshop peruuntuivat.
Vapaita sointeja
23. Skaņu Mežsissa kompromissittomuus yhdisti näennäisen eriparisia akteja kautta linjan. Seikkailullinen musiikki veti hyvin yleisöä, olihan mukana Shabaka Hutchings & Hamid Drake -duon kaltaisia huippubongauksia.
Kaksikon vapaasti virrannut ja ääniaaltoja syvältä luodannut juuri-ilmaisu saksofoneineen, huiluineen ja lyömäsoittimineen oli musiikillisesti viikontaitteen absoluuttista parhautta ja samalla ajankohtaisinta ja kuuminta hottia.
Brittiläisen multi-instrumentalistin ja amerikkalaisen patteristin yhteistyö ammensi monivivahteisesta kulttuuriperinnöstä. Shabakan karibialaiset kytkennät ja Hamidin pitkä ura afrokuubalaisesta sykkeestä intialaisvaikutteiden kautta funkiin suodattuivat eri pitoisuuksina vangitsevaan flow’hun.
Kaksikon maanläheinen äänimatka vei jazzin alkukotiin kahden puolen Atlanttia ja edemmäs. Puupuhaltimet foneista ja huiluista shakuhachiin summautuivat saumattomasti rumpujen taiturimaiseen tutkimiseen. Kahden virtuoosin yhteistyö ilmeni intuitiivisena virtauksena, jossa vetovastuuta vaihdettiin lennosta. Samalla värit ja tekstuurit nivottiin kiehtovan elämänmakuiseksi ja hengittäväksi kudelmaksi.
Shabakan puhaltimet generoivat ilmaisuun erityistä orgaanisuutta ja lämpöä – ja samalla ajallis-kulttuurista syvyyttä moninaisine perinnekytkentöineen. Hamid taas hallitsi kioskinsa kaikki ulottuvuudet kuulostaen useaan otteeseen paljon enemmältä kuin pelkän rytmin soittajalta. Ehtymättömine sävyineen lyömistä kasvoi paikoin kokoaan mittavampi sykkijä.
Joan La Barbara oli hänkin huikea ääniakrobaatti, jonka taide ei vain häivyttänyt genrejen välisiä kuvitteellisia rajoja, vaan myös toi yhteen eri maailmoja. Vokalisti hallitsee huikean skaalan tapoja tuottaa ääntä avantgardesta kurkkulauluun. Lisäksi hän kerrosti ilmaisussaan lintumaisia kiljahduksia monenlaisiin todellisiin ja kuvitteellisiin asioihin tallenneaineistoa hyödyntäen. Kaunosaundien vastavoimana kuultiin murinaa, puhinaa, ähkyä ja sointimaljan helinää.
Illuusio oli piinallisen vahva ihmisäänen ja teknologian yhteensulautumassa. Ilmankos La Barbaran äänitaide päätyi myös Jóhann Jóhannssonin muutoin säveltämään ja Denis Villeneuven ohjaamaan tieteiselokuvaan Arrival. Skaņu Mežsissa heptapodien kommunikointi mykisti sanattomaksi.
John Butcherkin tarjosi soolona vaikuttavan näytteen ideoistaan ja osaamisestaan. Tenori- ja sopraanosaksofonit sekä niiden sointiskaaloja avartanut, kierrättänyt ja terävöittänyt elektroniikka veivät mittavalle sooniselle matkalle.
Yhden miehen voimin kaarrettiin muotopuhtaasta ulosannista puhinaan, pöhinään ja suukappalenapsahduksiin, ja edelleen elektro-akustisille turuille, joissa värit ja tekstuurit todistivat puupuhaltimien potentiaalia. Urakka näytti fyysisestikin vaativalta, minkä havaitsi soittajan kaiken antaneesta olemuksesta setin kaikujen tauottua.
Butcher täytti tuvan myös vapaan improvisoinnin mestarikurssillaan konserttia edeltävänä päivänä Riian Musiikkiakatemiassa. Talosta ovat aiemmmin valmistuneet vaikkapa tähtiviulisti Gidon Kremer ja pianisti Raimonds Pauls, joka tunnetaan meillä parhaiten Vera Teleniuksen hitin Miljoona ruusua säveltäjänä.
Osallistujista noin puolet toi soittimensa mukanaan ja maestro johdatti kokemusperäisesti maailmaansa. Perusta on yksinkertainen: kuuntele muita. Kun soitat, etsi jotain itsellesi uutta äläkä pyri pätemään esikuviesi hallinnalla. Hengityksen sisäänveto on sopiva aika olla äänessä ja sen jälkeen pidä yhtä pitkä tauko ja anna muille tilaa. Ja niin edelleen.
Metodia kokeiltiin eri soitinnoksilla. Vaikkapa jousisoittimiin laskettiin piano, viulu, kitara ja kontrabasso. Kun kaksi fonistia taas pantiin soittamaan selät vastakkain, kumpikin oivalsi kuinka vaikeaa, ellei mahdotonta, on soittaa yhdessä ilman että toisen ulosanti vaikuttaa omaan ilmaisuun.
Inspiroiva kaksituntinen lensi siivillä. Sen lopuksi Butcher suositteli lukemiseksi aiheesta David Toopin kirjaa Into the Maelstrom: Music, Improvisation and the Dream of Freedom: Before 1970 (2016). Se kartoittaa improvisaation historian viime vuosisadalla 1970-luvun alkuun saakka musiikista kirjallisuuteen ja kuvataiteisiin.
Heimot kohtaavat
Vuodesta 2003 järjestetty Skaņu Mežs on profiloitunut underground- ja vaihtoehtokentällä asiantuntevilla ja moniulotteisilla artistivalinnoillaan. Musiikillinen buffet on tarjonnut makupaloja elektrosta freejazziin, avantgardesta noiseen ja dronesta teknoon.
Paikallisen talentin ja nousevien nimien kanssa samoilla lavoilla ovat esiintyneet muun muassa Thurston Moore, Swans, Blixa Bargeld, Merzbow, Shabazz Palaces, Battles, Roscoe Mitchell, Wadada Leo Smith, Evan Parker, Peter Brötzmann ja Clipping.
Tänäkin vuonna erilaisia maailmoja edustaneet keikat asemoituivat luontevasti peräkkäin. Perjantaina kirmattiin klassisesta konseptista kummunneesta kuorolaulusta teknoon, jonka junttaus pani kunnostetun makasiinin kattopalkit resonoimaan.
Tämänvuotisen Skaņu Mežsin avasi kuoroteos Balss lūzums (”Äänenmurros”). Se on metallibändikuvioissa meritoituneen Kārlis Tonen sävellys. Dziesmuvara-sekakuoron monikerroksiset äänet kehittivät Nora Žeiguren johdolla aaltomaista ja vastakohdista voimaantuvaa vellontaa, joka herätti vaikutelmia avaruuteen kurkottavasta mittakaavasta.
Kuulokuvat olivat sukua kosmisia mielikuvia luoneille György Ligetin teoksille, kuten Atmosphères, Lux Aeterna ja Aventures, joilla Stanley Kubrick maalasi ihmisen yksinäisyyden kokemusta avaruuden tyhjiössä elokuvaansa 2001: Avaruusseikkailu (1968). Sarma Gabrēnan rouhealla otteella käsittelemä sello sekä konemies Uģis Jansons Krastiņšin elektroniikka kasvattivat osaltaan teoksen tehoa.
Amerikkalaiskaksikko Pierce Warnecke ja Matthew Biederman oli aiemmin kolunnut paikallisia luontokohteita ja yhdisti löydöksiään ja havaintojaan audio-visuaaliseksi kollaasiksi. Se oli jotain livesoiton ja installaation väliltä.
Työjälki oli särmikästä ja jyrkkäkontrastista elektroa, johon linnut, vesi, tuuli ja muut ympäristöäänet toivat omanlaistaan rouhean kiihkeää pulssia. Duo ei tyytynyt estetisoimaan ja muokkaamaan koettua ekosysteemiä pelkästään pittoreskiksi eksotiikaksi. Luonto eli teoksessa väkevästi ja paikoin aggressiivisena jylynä. Taustan projisoinnissa autenttiset luontovälähdykset sulautettiin manipuloituun aineistoon.
R3YWYA voisi suomeksi kuulua komentona ”Reiviä”. Se on Evija Ābraman noise-identiteetti. Hän kehitti setissään tinkimättömän tiukkaiskuista sykettä arkisessa habituksessa. Piireissä valitaan usein lavaidentiteetti, joka voi olla hyvinkin graafinen, gore tai karnevalistinen. R3YWYA sen sijaan on sama Evija kuin lavan ulkopuolellakin.
Tiiviistä setistä jäi mieleen harkitun minimalistinen ote, joka yhdistyi tarkkaan kalustonhallintaan. Ehkä naisen valkea nuttu sittenkin markkeerasi suoja-asua ja konearsenaali sen myötä symboloi äänilaboratoriota, jossa tutkija-tieteilijä teki kokeitaan. Nainen kun on suorittanut loppututkinnon telekommunikaatiosta – taideakatemiaopintojen ja musiikintekemisen lisäksi.
Laura Ortman on Yhdysvaltain alkuperäiskansaa. Instrumentti- ja työkenttävalinta avartavat mielikuvia perinteestä. Viulisti on todella toista maata kuin vaikkapa ammoinen rock-remmi Redbone tai folk-ikoni Buffy Sainte-Marie.
White Mountain Apache työsti kielipeliä vimmalla, joka muistutti hetkittäin Jimi Hendrixistä. Kepittäjän – ja ylipäätään rock-kitaristien – heimoa, sukua ja taloa edustivat nimittäin pedaalien vimmainen työstö, väkkäränä pyöriminen osana lavadynamiikkaa sekä jousesta irronneiden jouhien irtikiskominen menoa haittaamasta.
Ortmanin saundi ei mielistellyt vaan viulisti läväytti musiikin päin näköä. Kirskuvissa rekistereissä oltiin aidosti uuden äärellä.
Fatboi Sharif edusti hiphopin omantienkulkijoita festivaalin kunniakkaassa buukkaustraditiossa. Apokalyptis-runollinen riimimörssäri antoi dj-kumppani Boogavelin lämmittää salillista hyvän tovin, ennen kuin vyöryi lavalle keltaisessa t-paidassaan.
Sharif työsti ison miehen flow’hun heittäytynyttä yleisöä osan keikasta salin puolelta väkimassan keskeltä. Sanallinen anti natsasi yleiseen jylyyn ja väkimassa pysyi kelkassa viimeiseen iskuun asti.
Sykettä nosti lisäksi osuus, jossa Sharif luopui paidastaan ja pommitti menemään freestylen jouhevuudella väen viittoessa tahtia ilmakäsivarsillaan. Sharif ja Boogaveli vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä väen osallistumiseen ja heittäytymiseen hien pintaan nostaneen osuutensa päätyttyä.
Newyorkilainen Kilbourne profiloituu rivakoimman askelluksen vaikuttajaksi. Hardcore teknosta gabberiin on ominta alaa, mikä kuului Riiassakin.
Lavalla dj ja tuottaja ilmensi armotonta piiskausta vanhan koulukunnan nopeaiskuisessa hengessä. Yrmeän säätämisen sijaan daami välitti musiikkinsa hymyillen hyväntuulisesti ja hytkyen joka solullaan. Tytinöineen ja antautuvine tulokulmineen Kilbourne innosti salillisen eläytymään rytmipiiskaukseen perjantain käännyttyä jo lauantaiksi.
Rytmien maailmankieli
Lauantaina tutkittiin ääniaaltoja vastaavin kontrastein. Illan käynnistänyt latvialainen bassotaiteilija Laine Luīze Freidenberga tarjosi unenomaista leijuntaa meditatiivisen ja maanläheisen välimaastossa.
Ernests Vilsonsin uusia tuulia nuuhkinut sävelteos All Else Erased sai näin tyyylitajuisen ensiesityksensä. Kontran käsittelyssä nuori taiteilija oli kertakaikkisen vakuuttava.
Niin ikään paikallista talenttia edustanut Pamirt tarjosi tummasävyistä avant-popia laulaja-pianistivetoisesti. Show antoi yhtyeestä monitaitoisen kuvan. Shoegazingin puhaltelusta karattiin karskin garagen rasvanäppiseen revittelyyn ja edelleen skandinaaviseen taidepoppiin.
Mieleen jäi myös, kun kuuntelijan valppautta härnättiin flirtillä, joka ei ollut kovinkaan kaukana Velvet Undergroundista ja Nicosta. Runsas kaverikansoitus katsomossa antoi kuulua repeilevillä aplodeilla, kuka hoiti homman kotiin.
Providencesta, Rhode Islandilta ponnistava Harpy puski kaikenlaisia raja-aitoja nurin raivoisalla purkauksellaan. Permannolla yleisön keskellä hoidettu keikka oli ytimeltään puhdasta ja raakaa energiaa.
Gyna Bootleg (Tinsel Teeth, Sire, Vomitatrix) ja Pippi Zornoza (RECTRIX, Bonedust, Vvltvre) syöksyilivät ja kirkuivat kurittien ääniaaltoja noisen ja äärimetallin sirkkelöinnillä. Kaksikko ei kuvia kumartanut vaan kiskoi vellovasta kansankokouksesta kimmokkeita aina vain vimmaisempaan suoltoon.
Tulos oli yhtä aikaa tyhjentävä ja vapauttava vedoissa kuten Dig a Grave. Ei ihme, että Gynalta oli jäänyt yksi yläetuhammas matkalle jo ennen Riikaa.
These New Puritans oli osalle lauantain yleisöä pääakti. Dramaattinen brittinelikko kiskaisi salillisen jalkeilleen tamppaamaan hetkittäin kasarigootihtavalla ja nyansoidulla soitollaan. Toki edeltävä Shabaka/Hamid hoiti tyylillä muun ohella myös lämmittelyn ennen bändin kolistelua, minkä johdosta iso joukko kansaa svengasi näyttämön edustalla jo valmiiksi.
Britit nostivat panoksia art-rock-osuudessaan isolla lyömäsoitinkioskilla, jonka kilkattimet vibrafonista putkikelloihin ja kaikenlaisiin ketjuihin ja lattiatomeihin latasivat lisäarvoa vokalistin synamattojen kera hallitsemaan äänikuvaan. Ylvästä parhaimmillaan!
Ei tarvinnut fanittaa bändiä arvostaakseen panostusta moni-ilmeisen ja vivahteikkaan soinnin aikaansaamiseksi perinteisillä instrumenteilla. Näin These New Puritans natsasi hyvinkin saumatta Skaņu Mežsin eklektiseen kattaukseen.
Tämänvuotisen festarin päätti sunnuntain puolella Kavari, jonka kavereita on muun muassa Aphex Twin. Glasgow’n kasvatti toi tuulahduksen uusimmasta brittiskenestä. Kokonaisvaltainen elämys aistittiin isoin osin kehon kautta, sillä metrinen subbariosasto pani luutkin rutisemaan.
Bassohoito oli niin seismistä tasoa, että nenäverenvuoto ei olisi ollut yllätys lähempänä lavaa, kun daami möyhensi alataajuuksia grimeä ja junglea hipoen. Referenssinä vilahti mielessä vaikkapa Skrillex, Fred Again.. & Flowdan -kimpan killerijytä Rumble.
Seuraava, järjestyksessä jo 24. Skaņu Mežs toteutetaan 9.–10. lokakuuta 2026 Riiassa.
