Deborah Ann Dyerin, tuttavallisemmin Skin, johdattaman alternative rockin suurnimi Skunk Anansien energiasta nautiskeli maanantaisessa iltasateessa loppuunmyydyn Allas Liven yleisö.
Bändi tarjoili keikan kärkeen ajan henkeen sopivan, räjähtävän ja väkivaltaisen This Means Warin, jota seurasi vuoden 1999 hitti Charlie Big Potato. Keväällä 2025 julkaistun albumin The Painful Truthin avausraita An Artist is An Artist kuultiin settilistan neljäntenä. Kaikkiaan uusimmalta levyltä kuultiin viisi rallia.
Innokkaimman vastaanoton saivat 1990-luvulla taotut suurimmat hitit, kuten Weak, Twisted (Everyday Hurts), Hedonism (Just Because You Feel Good), Secretly sekä Yes It’s Fucking Political. I Can Dream -kappaleen aikana Skin sukelsi yleisön sekaan hämärtäen esiintyjän ja yleisön välisen rajan nostattaen valtavan kännykkämeren ympärilleen.
Yleisöstä bongaamani ja Helsingissä asusteleva, mutta Kauniaisista syntyjään oleva Ville oli saapunut Allas Liveen ystäviensä Macken ja islantilaistaustaisen Vilmarin seurassa. Villen mielestä 57-vuotiaan Skinin ääni oli edelleen huippuiskussa, ja mies mehusteli 1990-luvun villejä opiskelumuistojaan Paranoid & Sunburnt– ja Stoosh -levyiltä tuttujen suosikkiraitojen soidessa.
Skunk Anansien ensimmäinen aktiivikausi ulottui vuodesta 1994 vuoteen 2001. Yhtye palasi vuonna 2009 ja hyvä niin. Skinin mukaan rytmiryhmä ei ollut maassamme vieraillut varmaan pariin kymmeneen vuoteen, mutta muistan kuitenkin kuvanneeni heidät vuonna 2010 Käpylän urheilupuistossa. Aikaa oli edellisestä kerrasta kuitenkin vierähtänyt luvattoman paljon.
Skinin lavakarisma on edelleen poikkeuksellinen ja hän tavallaan kietoo yleisön täyden huomion itseensä teatraalisuudellaan ja mielettömällä äänialallaan, joka ulottuu raastavasta raakuudesta pehmeisiin kuiskauksiin. Mieleeni hiipi tavallaan edesmenneestä Chester Benningtonista sanottu: Screams like a devil, sings like an angel.
Illan päätti uuden levyn Lost and Found. Läpimärkänä on hyvä saapastella kotiin tällaisen tykittelyn jälkeen.
Teksti ja kuvat: Sami Lommi
