Teksti: Aki Nuopponen, kuvat: Tomi Palsa
Nokia-areenan valot syttyvät. Ensin hieman, sitten vielä kirkkaammaksi. Ellinoora 4ever -konsertti on juuri päättynyt. Se on kerännyt paikalle viisinumeroisen lukeman ihmisiä. Ellinoora-ikifaneja, satunnaisia suomipopin kuuntelijoita, pikkujouluporukoita, lapsiperheitä, kaveriporukoita ja pariskuntia. Ikäjakauma yltää teineistä eläkeläisiin. Kun katselee ympärilleen, kaikkialla näkyy värikästä konfettia ja paperisia sydämiä. Tunnelma on täysin poikkeuksellinen.
Kaikkien ihmisten kasvoilta näkee, ettei tämä ollut vain keikka. Eikä vain konsertti. Ellinoora 4ever on ollut kokijoilleen tunteikas elämys. Tämän elämyksen aikana on itketty ja naurettu. Tämä elämys on saanut ihmiset hyppimään ja laulamaan. Tämä elämys on saanut ihmiset ottamaan vierustoveria kädestä, halaamaan häntä, katsomaan silmiin ja kertomaan katseella toiselle, että onneksi olet sellainen kuin olet ja onneksi sain kokea tämän elämyksen kanssasi.
Tällaisen elämyksen voi saada aikaan jo pelkillä kuulijoihin vaikutuksen tehneillä kappaleilla. Tämä tunnepaletti on mahdollista käydä läpi, vaikka bändi soittaisi pienellä lavalla akustisesti. Ellinoora on tehnyt 10 vuoden aikana niin monta elefantin painoista hittiä, jotka ovat muuttaneet ihmisten elämiä, että jo musiikki puhuisi puolestaan.
Areenaluokan konsertti antaa kuitenkin puitteet myös muulle. Näitä mahdollisuuksia ei jätetty käyttämättä. Ellinoora ja koko hänen bändinsä ja porukkansa elivät areenalla unelmaansa. Se tunne välittyi kaikessa, mitä keikalla koettiin.
Ellinooran ja hänen säveltäjä-kumppaninsa Samuli Sirviön kaikessa tekemisessä näkyy ja kuuluu puhdas rakkaus musiikkiin. Siis kaikkeen musiikkiin ilman genre- tai varsinkaan musiikin kokoluokan rajoja. He ovat taatusti nähneet sekä Suomessa että maailmalla stadionluokan millilleen käsikirjoitettuja audiovisuaalisia show-pommeja, kaikkein intiimeimpiä klubikeikkoja ja kaikkea tältä väliltä. He ovat tehneet lähes tätä kaikkea myös itse. Siksi Nokia-areenan keikkaa ennen en jännittänyt yhtään sitä, osaavatko he luoda konsertin, joka on paljon enemmän kuin ”vain” keikka.
Tästä huolimatta Ellinoora pääsi silti yllättämään sillä, miten itsensä näköisen ja kuuloisen konsertin kaikkine käänteineen hän pystyikään rakentamaan. Ellinoora osoitti, että jättimäinen areenakonsertti voi olla yhtä aikaa huolella ajateltu ja tuotettu sekä jotain täysin hetkessä elettyä ja intensiivistä kuin mitä tahansa voisi tapahtua.
Ellinoora 4ever -konsertti ei ollut kuin ”Suomen Madonnan” tai ”Suomen Lady Gagan” konsertti. Se ei ollut kuin suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden intiimi akustinen keikka. Se ei ollut kuin vaikkapa PMMP:n paluukeikat. Eikä se ollut kuin muutaman vuoden takainen Mestarit-konsertti, jossa Ellinoora esiintyi Paula Vesalan, Jenni Vartiaisen ja Kaija Koon kanssa samaisella Nokia-areenan lavalla. Ellinoora 4ever -konsertti oli lopullinen osoitus siitä, että Ellinoora on Ellinoora ja vain Ellinoora. Hänestä on tullut oma käsitteensä, ja mikä parasta, olemalla täysin oma itsensä. Ellinoora on murtanut rajan sen välillä, ettei Ellinoora-nimisen ihmisen ja artistin tarvitse olla kaksi eri asiaa.
Olen tänä vuonna todistanut Ellinooran keikalla kolmesti. 700 kuulijan edessä Tavastialla maaliskuussa, 150 fanin keskellä Tampereen Levykauppa Äxässä lokakuussa ja nyt 10 000 ihmisen yleisön äärellä Nokia-areenalla.
Ellinooran taika piilee siinä, että hän kykenee bändeineen tekemään klubikeikasta massiivisen tuntuisen kuin se olisi areenakeikka ja täsmälleen samalla tavalla Ellinoora kykeni tekemään areenakeikasta intiimin kuin se olisi klubikeikka.
”VAU!!!”, ajattelin heti elämyksen aloittaneen Dear diary -kappaleen alussa. Kaikki oli isollaan. Bändin energia räjäytti areenan katon heti, Ellinoora otti tuntumaa suureen keikkaan eläytymällä suureellisesti ja kaikenlaista screeniä ja valoa näkyi joka puolella. Olisin hyvin voinut katsoa 30 kappaleen verran tätä ilotulitusta ja tykitystä. Ei epäilystäkään.
Ellinoora on kuitenkin Ellinoora. Tämän konsertin oli oltava Ellinooran näköinen ja kuuloinen. Eli täysillä vetämistä ja upeasti laulamista, mutta myös käsikirjoittamatonta höpsöyttä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.
Muistakaa yhä, että olemme areenalla. 10 000 ihmisen edessä. Jo muutaman visuaalisia pommeja tarjonneen kappaleen jälkeen tunnelma rauhoitettiin täysin. Ellinoora istuutui catwalkin etuosaan pöydän äärelle kirjaamaan päiväkirjaan käänteentekeviä, ei niin usein soitettuja kappaleita 10 vuoden ajalta. Ellinoora ja Sirviö esittivät seitsemän kappaleen potpurin akustisesti. Muistelot olivat silkkaa rönsyilevää tajunnanvirtaa ja itse itselleen hymyilyä. Jokainen tuntemattomampikin kappale herätti valtavan tunneaallon yleisössä. Potpurit ovat keikoilla pahimmillaan kammottavia tunnelmantappajia. Jotenkin Ellinoora ja Sirviö tekivät tästäkin osuudesta välitöntä rakkautta.
Palataan bändisoiton pariin. Esitetään huikeita kappaleita kuten Carrie, Gröna Lund ja Mustat lampaat. Ruuduilla vilisee visuaalista karkkia. Ellinooran asut vaihtuvat. Kyseessä on maailmanluokan show, joka on silti läsnäoleva.
Areenakeikan luonteeseen sopii vierailijat. On ihan kivaa ottaa vaikkapa joku toinen laulaja feattaamaan. Kun Ellinoora alkoi spiikissään alustella, että nyt lavalle saapuu joku muu, ehdin sekunneissa miettiä, että sieltä tulee varmasti keikan lämppärinäkin esiintynyt Antti Autio laulamaan dueton. Tai miksei vaikka joku Vain elämää -tähdistä? Onhan Ellinoora ollut mukana kahdella kaudella. Mutta sen sijaan Ellinoora pudotti taas elämyspommin, kutsui lavalle koko Eppu Normaalin ja kun Ellinoora duetoi Martti Syrjän kanssa Kaikki häipyy, on vain nyt -kappaleen, huomasin herkistyväni kappaleen ohella Ellinooran puolesta. Olin aidosti mittaamattoman liikuttunut ja onnellinen Ellinooran puolesta, koska tämä oululainen oman tiensä kulkija on kuin onkin saavuttanut jotain näin uskomatonta.
Tässä kohtaa alkaa jo oikeasti hymyilyttää ihan naurettavan paljon, kun tämän spesiaalin jälkeen esitetään uuden levyn Kultainen sukupolvi -kappaleen kokoisia megahittejä ja jälleen olisi ihan tarpeeksi, jos Ellinoora vain laulaisi hittejään ja bändi soittaisi screenien edessä. Jo tämä kaikki kantaisi koko keikkaa areenalle ja sen ylikin. Niin energistä Ellinooran läsnäoleva esiintyminen oli ja niin hyvin koko bändi eli tätä musiikkia.
Elämyksen seuraava kliimaksi saapuu hetken päästä. Se jotain täysin erilaista kuin hurmoksellisen riemukas Eppu Normaali -vierailu. Seuraavan elämyksen ajatteleminen alkaa jälleen itkettää jo ennen kuin edes kirjoitan siitä.
Ellinoora jää itsekseen valokeilaan lavan etuosaan. Hän alkaa lukea puhetta, joka ei ole ihan tavallinen puhe. Ellinoora elää läpi kaiken kokemansa kuin runon muodossa. Muutamaan minuuttiin mahtuu niin jykevää sanomaa, että yhtäkkiä konsertti saa taas yhden lisätason. Tämä elämys on jo viihdyttänyt ja liikuttanut, nyt se on myös täynnä sanomaa. Ei saarnaa, vaan toteamuksen siitä, että jokaisen meistä pitäisi uskaltaa olla oma itsensä ja elää elämää täysillä, mutta että on myös täysin ok pelätä, kipuilla ja uuvahtaa. Se on ollut osa Ellinooraa. Se on osa meitä kaikkea.
Puheen jälkeen käynnistyy Ahdistuksen aika. Jamie Cullum -cover, joka on parhaita kuulemiani covereita aikoihin. Alkuperäinen kappale on upea, mutta Ellinooran omaelämäkerrallinen versio on sakeinta mahdollista sydänverta.
Ellinoora kävelee alas lavalta yleisön eturivin tuntumaan, laulaa katsoen fanejaan silmiin, pysähtyy halaamaan kuulijoitaan ja joka puolella näkyy ilmeitä, jotka ovat täynnä silkkaa melankolista onnea tai onnellista melankoliaa, miten päin tämän asian haluaakaan kokea. Jos olette koskaan ajatelleet, että näin suuria keikkoja tekevät vain etäiset diivat, miettikää uudelleen. Ellinoorassa ei ole mitään teennäistä. Kiertäessään faniensa luona Ellinoora oli yksi heistä. Tässä tilanteessa ei ollut olemassa minkäänlaista eroa artistin ja fanin välillä. Ahdistuksen aika -kappale tuntui kymmeniä minuutteja pitkältä puhdistavalta kokemukselta, kun kyyneliä sai pyyhkiä poskilta jatkuvasti. En voi sanoa kokeneeni ikinä mitään vastaavaa areenakeikalla. Enkä muuten kauhean usein edes intiimeimmällä klubikeikalla.
Sana ”voimaannuttava” on kokenut jo useamman kerran jonkinlaisen inflaation, mutta ei siitä pääse mihinkään, että Ellinooran sanoma oli myös todella, todella voimaannuttava. Varsinkin naisia kohtaan. Ja ihan varsinkin nuoria naisia. Pyhä Madonnaa -kappaletta edelsi intro, jonka viesti oli juuri se, mitä ei voi tuoda esille liian usein. Ellinoora on koko uransa ajan halunnut huutaa koko maailmalle tyttöyden merkityksellisyydestä, ja nyt juuri tämä energia oli vielä poikkeuksellisen upeasti läsnä. Toivon todella, että moni ihminen lähti tältä keikalta mukanaan rahtusen verran enemmän itsevarmuutta, kun elettävässä maailmassa on ihan liikaa tuskaa sen suhteen, ettei joku koe osuvansa muottiin ja kokee sen takia huonommuutta. Ellinooran missio on rohkaista ihmisiä olemaan omia itsejään.
Ellinooran mission ollessa täysin oikea ja valtavan merkityksellinen, on ihan erityisen ihanaa, että hän sai konsertin päätteeksi kiitoksen koko yleisöltä. Ellinooran sanoma ei ole jotain, mille hän tarvitsee vastiketta, mutta hän ansaitsee sen. Sitä Ellinoora tottavie sai, kun elämyksen päättänyt Leijonakuningas-hitti vei tunnelman jälleen uudelle levelille.
Leijonakuninkaan alkaessa yleisö nostaa ilmaan tuhansia ja taas tuhansia vaaleanpunaisia paperisia sydämiä, joihin on kirjoitettu terveisiä Ellinooralle. Artistia ja taiteilijaa voi kiittää taputuksin tai hurrauksin, mutta tämä oli jotain ihan muuta. Ellinooran äänen pystyi kuulla murtuvan tämän liikutuksen äärellä. Ellinooran faniklubi oli askarrellut kaikki nämä sydämet ja jakanut ne järjestelmällisesti yleisöön. Kun tuhannet paperisydämet heiluivat ilmassa jättimäisen kappaleen soidessa, Ellinooran musiikin merkityksellisyys kuulijoilleen vain alleviivautui. Tunnelma ei meinannut enää mahtua Nokia-areenalle ja tämä hetki sementoi sen, ettei Ellinoora ole vain perinteisellä tavalla Suomen suurimpia pop-tähtiä, vaan että hänen tähteytensä on jotain ihan uutta, rakastavaa ja rakastettavaa.
Loppukumarruksien aikana Ellinoora kertoi, ettei unohda tätä kokemusta ikinä. Minäkään en unohda. Tämän kokemuksen eri tasoista ja merkityksistä voisi kirjoittaa vielä tuplasti tämän verran.
Tämä ei ollut ihan kiva keikka. Eikä todella hieno areenakeikka. Ellinoora 4ever oli aivan vitun mahtava elämys.
Ellinoora, tee jatkossakin pop-musiikkia. Olet tärkeä. Ihmisenä ja artistina.
