Mitäs Mitäs Mitäs
Nuutajärvi, Urjala
5.7.2025
Lauantaina sateen piti ennusteen mukaan loppua kello 16:00. Pellolla olevalle parkkipaikalle ohjannut järjestyksenvalvoja kehotti laittamaan kumisaappaat jalkaan. Onneksi tuli laitettua ennen kuin lähdettiin kokemaan 10-vuotisjuhliaan viettävää hippifestivaalia. Säätilanne tulisi nimittäin vielä hankaloittamaan monen elämää.
Mitäs Mitäs Mitäs on kasvattanut mainettaan vaihtoehtoisten kesäkemujen katraassa ja on nykyisellään sopivasti skaalattu omaan makuuni. On pari konemusiikille omistettua lavaa, jotka on sijoitettu alueella syrjään jos psytrance ei maistu. Päälavana toimiva Sirkus oli viime vierailustani kokenut kasvua ainakin korkeussuunnassa. Lammen rannalla oleva Beach please -lava oli ennallaan, ja koristeltu tällä kertaa isolla lohikäärmemaalauksella.
Lauantaipäivän alku oli pyhitetty puheohjelmalle ja muulle taiteelle Sirkus-lavan uumenissa. Tunna Milonoff on Mitäksillä tuttu vieras aiemmilta vuosilta. Madventures-mies oli tullut promoamaan tuoretta Liekki-kirjaansa ja kertomaan kokemastaan työuupumuksesta. Ei ehkä niin pirteää kuunneltavaa juhlimaan tulleelle festarikansalle, mutta tietenkin mielenkiintoista kampetta. Teltta oli yleisöä täynnä ja aikarajat luonnollisesti paukkuivat.
Aistilliset kokemukset ovat suuresti läsnä Mitäksillä. Makuaistiaan pääsi hivelemään mm. Kallen pizzat -nimisellä kojulla. Siivu margaritaa ja pepperonia lähti testiin. Parin haukun jälkeen tanssin penkilläni onnesta. Kojun mainoslauseena luki “nu**ii sun suuta”, eikä se ollut valetta. Olen itsekin käyttänyt kyseistä termiä, sillä se on osuva jos ruoka puhuttelee oikealla tavalla. En ole ennen syönyt pizzaa jonka jokainen haukku on samalla rapea ja erittäin maukas.
Tuore tapaus kotimaisen rockin kentällä on Satanen. Olin antanut itseni odottaa livetilanteessa bändin kokemista, sillä useimmiten tämän tyylilajin musiikki vakuuttaa elävänä parhaiten. Enkä ollut väärässä! Kappaleet olivat vanhan liiton rokkia, joissa oli tarpeeksi dynamiikkaa, ettei samaan tempoon ehtinyt kyllästymään. Laulut tulivat rumpusetin takaa energisellä ärjymisellä muun bändin hoilatessa taustoja. Omaa katalogia ei vielä kauheasti ole, joten bändi soitti myös Alwari Tuohitorvi -lainan “Kromikuningatar”. “Pulssi kuntoon”-biisi avasi moshpitin, eikä yleisö ottanut vastaan helsinkiläisbändiä muutenkaan vaisusti.
Kitaristi Ella Laineen festarirannekkeen sijoittaminen väärään käteen haittasi soittoa hetken. Kun rannekkeen kahleista oltiin päästy irti, pääsi rokkari surffaamaan yleisön sekaan samalla soittaen kitarasooloa. Eikä Mitäs-rannekkeella enää mitään tehnytkään, sillä Laine kiirehti lavalta suoraan Ruisrockiin tuuraamaan Kissan keikalle. Tehkääs peräs!
Mitäs-maassa hämmentäviä kokemuksia ja tilanteita riitti. Uteliaimmat seikkailijat löysivät piilotetun Club Taikayö-lavan, joka löytyi metsässä seisovan oven takaa. Portsari päästi yleisöä ovesta sisään intiimille keikoille. Clubilla oli kuulemma kravattipakko. Kuulin myös toimittajakollegan levittämän juorun, jonka mukaan Oasis heittäisi yllätyskeikan Mitäksillä. Todisteina tästä oli mm. jonkun soittama puhelu “Liam Gallagherille”. Kaikki on mahdollista!
Uusia livetuttavuuksia oli myös Leija Lautamaja ja Rebekka Holi bändeineen.
PK Keräsen kanssa esiintynyt folk-muusikko Lautamaja esitti soolokappaleitaan kitaralla ja harmoonilla säestäen. Keikka soitettiin hymyssä suin, ja festarikansa nautti sateessa tanssien. “Kun rakkaus iski minuun”-kappaleessa yhdistyy hienosti perinteinen laulunkirjoitus ja moderni makuuhuonepop!
Rebekka Holin bändin basisti oli sairastunut juuri ennen festivaalia. Apua saatiin onneksi läheltä, sillä heidän miksaajansa oli ottanut biisit haltuun päivässä. Aamu Maunuvaaran jännitys helpotti kun koko keikan aloittaneen bassoriffin sai soitettua pois alta. En tiedä mitä musiikilta odotin, mutta se yllätti täysin rokkaavuudellaan. Lavalla oli hauska energia ja innokas esiintyminen teki vaikutuksen. Kannattaa mennä katsomaan jos mahdollisuus tulee eteen!
Erikoisyhtye Cleaning Women oli suunnitellut esityksen yhdessä sirkustaideryhmä Arctic Ensemblen kanssa. Sirkuselementtien tuotannollisten haasteiden takia keikan aloitus hieman viivästyi. Itseäni huvitti suuresti pitkän jonon muodostuminen sirkusteltan suljetun oven eteen – näin pienillä festareilla niin suuri jono! Jono kiemurteli alueen läpi pitkälle metsään ennen kuin kansaa päästettiin sisään. Sirkustaiteilijoille piti jättää tilaa yleisön sekaan teltan keskelle, joten kapasiteetti oli rajattu. Noin puolet jonottaneista jäi siis ulkopuolelle. Kourallinen jäi seuraamaan keikkaa matalasta oviaukosta, ja moni lähti turhautuneena pois. Järjestyksenvalvojilla oli kaitsemista, kun vähän väliä joku yritti telttaan sisään joko rauhallisesti tai vauhdikkaammin. Vaikka yleisöä välillä poistui keikalta, ei sinne päästetty kuitenkaan lisää ihmisiä.
Vasta kahden viimeisen biisin aikana kaista avattiin, ja sisään pääsi kokemaan vaikuttavaa fyysistä taiteilua. Maailmallakin palkitut sirkustaiteilijat nakkelivat toisiaan ilmaan monta volttia pyörien, trapetsilla suoritettiin päätä huimaavia temppuja ja kaikkea tätä säesti mahtipontisen hypnoottinen musiikki teltan lavalta. Enkä ollut nähnyt aiemmin kolmea ihmistä seisomassa toistensa olkapäillä. Kannatti jäädä odottamaan!
Kymmenen vuotta olen kulkenut Jukka Nousiaisen keikoilla, ja Mitästen veto meni omissa kirjoissani ykköseksi näistä kaikista. Meno oli kuin Woodstockissa. Vettä satoi, yleisö jorasi ja lauloi, eikä pienet hankaluudet hidastaneet esitystä ollenkaan. Trion basisti Ninni Luhtasaaren bassosta katkesi kesken biisin paksuin kieli (miten usein tällaista edes tapahtuu?), ja uusi kieli ehdittiin vaihtamaan samalla kun Nousiainen ja rumpali Sini Suvanto rokkasivat kahdestaan “Soitan murheet pois”.
Jukan 70-luvulle kumartavat biisit tuntuivat vuosikymmeniä vanhemmalta kuin mitä ne ovat. Yleisö tunsi artistin ja biisit, yhteisöllisyys oli käsinkosketeltavaa, eikä rockin huumaa puuttunut. Aiemmin lauantaipäivällä Nousiaisen kanssa esiintyneet yhdysvaltalaiset Mike Meanstreetz ja Stevie Richards tulivat saksofonin ja perkussioiden kera tahdittamaan keikan loppupäätä. “Ei enää kylmää eikä pimeää” on vuosia päättänyt monet keikat suureen yhteislauluun, vaan ei tällä kertaa. Aiemmin tänä vuonna julkaistu “Pispalan papan piippu” sai toimia yhteislaulunumerona Mitäksillä. Varsinaiseksi revittelyksi sekin meni Jukan heittäessä soittotovereidensa heleän laulun sekaan scat-tyylistä papatusta, joka huvitti ja toi varmasti hyvän mielen jokaiselle tätä todistaneelle.
Illan pääesiintyjä Modemia lämmitteli drag-artisti Will Turneron (get it?). Guido-estetiikalla varustettu DJ:tä/tanssimusiikkituottajaa parodioiva Turneron tanssitti yleisöä mm. Pitbullin tahtiin. Jälleen kerran sai kysyä ääneen “Mitäs mitäs mitäs?”.
Modem kuuluu tämän hetken tyylikkäimpiin vaihtoehtobändeihin. Tämä todistettiin jälleen Mitäksillä. Rumpukonebiitit, syntikat ja tunnelmalliset kitaraosiot yhdistettynä saksofoninsoittoon vie aikamatkalle 80-luvulle. Ville Valavuo ja Tytti Roto toimivat kaksikkona upeasti, ja vaikuttava valoshow nosti kokemuksen vielä korkeammalle. Vain “Trabant” jäi puuttumaan, mutta onhan se päättänyt Modemin keikat jo parin vuoden ajan.
Modemin keikan jälkeen ulkona oli jo tarpeeksi pimeää, että alueen valaistus pääsi oikeuksiinsa. Kauniiksi laitettu festivaalialue hohti uv-valoja, savua, ja hämmentäviä koristeita löytyi pitkin metsää. Alueelta löytyi myös pakettiauto jonka sisään pääsi laulamaan karaokea. Tappaja-Hannu niminen tonttu oli etsintäkuulutettu. Onneksi henkeä ei uhattu, vaan kohennettiin. Mitäkset kannattaa käydä kokemassa siis yleisen tunnelmankin takia – siellä viihtyy vaikka ei keikoilla jatkuvasti juoksisikaan. Saunatkin tietysti löytyi, ja lammessa ui hippejä vesisateesta ja kylmästä huolimatta.
Vesisade oli saanut aikaan melkoisen mutavellin leirintään, alueelle johtavalle polulle, ja myös parkkipaikalle. Toimituskaksikko vietti yönsä jumissa mudassa noin kuuden tunnin ajan, ennen kuin sai auton takaisin tielle. Sunnuntaiaamuna Mitäksien traktorikuski oli siis täystyöllistetty, kun pellolta joutui hinaamaan melkoisen määrän kulkupelejä.
Urjalan Nuutajärvellä järjestettäville festareille kannattaa lähteä kenen vaan, jolla on utelias mieli ja tarve päästä jonnekin aivan muualle yhden viikonlopun ajaksi. Musiikkia, työpajoja ja esityksiä on laidasta laitaan, päivästä aamuun asti. Ruoka on asiallista, ihmiset hyväntuulisia ja kokemukset unohtumattomia!
Teksti: Ville Kangasniemi, kuvat: Julia Kenttälä
