Helsingin Ääniwallissa koettiin melkoisen klassikkopitoinen halloween-iltama, kun Punk Kaamos -tapahtuma marssitti estradille kolme kotimaista pioneeria – Rattus, Riistetyt ja Terveet Kädet – sekä ruotsalaisen Mob47:n. Ei se punkkikaan enää ihan nuori keksintö ole, sillä Rattus ja Terveet Kädet perustettiin 70-luvun lopussa, kun taas Riistettyjen ensirääkäisy pelasti maailmaa 1981. Mob47 puolestaan aloitteli Censur-nimellä vuonna 1982, mutta vaihtoi pian nimensä nykyisekseen.
Vaikka vuosirenkaita löytyy, ne eivät paljon painaneet Helsingin syksyisen illan tiimellyksessä – samalla täytyy toki muistaa, että kaikissa orkestereissa vaikuttaa myös myöhemmin kelkoille nousseita jäseniä.
Kolmemiehinen Rattus nousi lavalle ensimmäisenä. Ovet oli juuri saatu auki, ja porukka oli vasta valumassa paikalle, mutta se ei Mänttä-Vilppula -akselin legendaa näyttänyt haittaavan. Tuon tuostakin huomio kiinnittyi bändin ainoan alkuperäisen jäsenen eli rumpali Veli-Pekka Hyvärisen räiskyvään toimintaan – siinä olivat nimittäin pannut kovilla, kun ”Vellu” paiskoi menemään. Kun setti päättyi Jos ei olis armeijoita -klassikkoon, suupielessä oli leveä hymy.
Pienen roudaustauon jälkeen lavalle kapuisi tamperelainen Riistetyt. Bändiä oli selvästi odotettu näille leveyspiireille, sillä moshpit/pogoilurinki käynnistyi saman tien, kun yhtye materialisoitui lavalle. Viisimiehisen orkesterin livesoundi oli vakuuttavan painava, ja alkuperäinen solisti Lasse ”Lazze” Aaltonen oli väkevässä iskussa. Intensiteetti jaksoi kantaa loppuun asti ja kyllähän se oli ihan helvetin hyvä veto Riistetyiltä.
Odotettu oli näköjään myös illan ulkomaalaisvierasta eli ”ruotsalaisen d-beatin pioneereja”. Riistetyt-keikan tapaan ”tanssilattia” oli täynnä poukkoilevia ”kaamoksen pakoilijoita” melkein sillä samalla hetkellä, kun laulaja/kitaristi Åke Henrikssonin johtama kolmikko pisti myllyn pyörimään. Animal Liberationin kaltaiset kappaleet kertoivat lahjomatonta kieltään: 40 vuotta on vierähtänyt tämänkin biisin julkaisusta, mutta onko maailma muuttunut paremmaksi paikaksi, vaikkapa eläimille? Sitä voi kukin miettiä tahollaan.
Illan pääesiintyjä Terveet Kädet teki juuri sitä, mitä Terveet Kädet tekee jokusen vuosikymmenen kokemuksella. Bändi paiskasi tiukan biisinivaskan 45 minuuttiin eikä levähdystaukoja juurikaan ollut – ei edes biisien väleissä. Eräässä vaiheessa kahden kappaleen välinen breikki venähti ehkä jopa kymmenen sekunnin mitttaiseksi, mutta siinä vaiheessa Veli-Matti ”Läjä” Äijälä ehti jo huomauttamaan muulle porukalle, että ”eiköhän mennä taas”. Terveet Kädet on edelleen pysäyttämätön.
Olihan se kaiken kaikkiaan hieno klassikkoiltama. Ja jos ei kaamos kaikonnut tällä kattauksella vähän kauemmas (ainakin korvakäytävistä), niin millä sitten?
Teksti ja kuvat: Timo Isoaho
