Ukrainalainen Igor Sydorenko pisti vuonna 2009 pystyyn sooloprojektin nimellä Stoned Jesus from the Outer Space. Myöhemmin projektista kasvoi bändi ja nimi lyheni nykyiseen muotoonsa, koska alkuperäinen oli liian hassu. Songs to Sun on paitsi yhtyeen kahdeksas levyjulkaisu ja trilogian ensimmäinen osa myös ensimmäinen täysin uusiksi pistetyllä kokoonpanolla tehty albumi.
Bändin nimi on edelleen hieman hölmö, mutta sen ei kannata antaa hämätä. Otsikko kuvaa lopulta aika osuvasti trion tyyliä, jossa on ripaus Mastodonia, hyppysellinen Alice in Chainsiä, aavistus Baronessia ja häivähdys Pink Floydia. Keitos maistuu freesiltä ja omaperäiseltä, ei toisten kopioimiselta.
Trion soundi on orgaanisen muhkea. Massaa löytyy, mutta ei tukahduttavuuteen asti. Dynamiikkavaihtelua tarjotaan post-black metal -tyylisestä blastbeat-tykityksestä (Low) ja tanssittavan groovaavasta riffittelystä (Shadowland) hiipivän uhkaavaan tunnelmointiin (maukkaan soolo-osion sisältävä Lost in the Rain) ja synkkään tribaalirummutettuun nuotiokitarointiin (Quicksand).
Songs to Sun antaa trilogialle erittäin lupaavan startin. Toivottavasti taso pysyy jatkossakin yhtä korkeana.