Saksalaiskrematorio on lämmennyt tummalla liekillä jo vuodesta 1991. Pitkäsoittoja on kertynyt tässä ajassa melkoinen nippu – nyt tarjoillaan seitsemättätoista Crematory-levyä. Keskitason suorittamisen raja-aidalla keikkuva diskografia ei ota ainakaan tämän levyn myötä kurssia kohti laadukkaampaa ilmaisua.
Päälle viisikymmentä minuuttia keskinkertaista, muistijälkiä jättämätöntä tunnelmametallia on koettelemus. Destinationillä talsitaan tuhansia kertoja kuljettuja muka-goottilaisia polkuja. Mikään ei liikuta, mitään ei painu mieleen. No okei, Ashes of Despairin kertsi meinaa napata otteeseensa ja Deep in the Silence kurkottelee hetkittäin tunnetasoja, joille tällaisen alakuloisesti kulkevan sisäsiistin metallin tulisi nousta. Lopulta sekin valuu unohduksen pohjattomaan kaivoon.
Laulaja Felix Stass seikkailee örinästä kähinän ja huudon kautta puhtaisiin ja takaisin. Monipuolista, juu, mutta kertakaikkisen kädenlämpöistä. Levyn ”kruunaa” Type O Negative -cover My Girlfriend’s Girlfriend. Sanomattakin on selvää, että kierrätys olisi pitänyt jättää ajatuksen tasolle. Tai korkeintaan treenikämpän seinien sisäpuolelle.