Danny Brownia on aina määrittänyt tietty omituisuus, joka on peräisin jo hänen kahjosta flow’staan. Stardust-albumilla hänen vaivannäkönsä kokeilevan rytmittelyn ja ilmaisun rajojen etsimisen suhteen kantaa herkullista hedelmää. Hänen sähköinen energiansa on kuin tehty albumin säntäilevän sekopäiseen soundimaailmaan.
Brownin kuudes sooloalbumi on ilmeisesti ensimmäinen, jonka hän on tehnyt täysin selvin päin. Johtui se sitten päihteettömyyteen johtaneesta prosessista tai ei, tunnelma pohjautuu vastustamattomaan elämäniloon ja konstailemattomaan itseluottamukseen.
Tärähtäneesti tempoilevat biitit ovat ihastuttavan hullunkurisia ja tarjoilevat makoisia paloja hyperpopin hurjistuneista ulottuvuuksista. Esimerkiksi Underscoresin tuottama Baby on kiihkeästi mekkaloiva klubibängeri, ja myös Hollyn teatraalisesti soivaan Flowersiin ja housesti ilottelevaan Lift You Upiin on helppo rakastua.
8485:n ja Jane Removerin kaltaiset vierailijat ovat osa setä-Brownin albumilleen kokoamaa kokeilevien tekijöiden uutta sukupolvea – samaa hengenjatkumoa, jota friikiksi itsekin profiloituvan Danny Brownin musiikki on edustanut alusta saakka.
Stardust ei välttämättä nouse vuoden albumiksi, mutta sen vallaton uskaliaisuus ansaitsee vahvat kolme tähteä.
