Ranskan Alcest loi nollaluvun puolivälissä uuden genren, ja black metalia shoegazeen yhdistellyt blackgaze levisi pian ympäri maailman. Tyylisuunnan ehkä parhaat albumit Sunbatherin (2013) ja New Bermudan (2015) äänitti sanfranciscolainen Deafheaven.
Ordinary Corrupt Human Lovella (2018) Deafheaven alkoi liikkua kokeellisempaan suuntaan, ja puhtaasti laulettu Infinite Granite (2021) oli jo silkkaa shoegazeä täysin ilman bm-vaikutteita. Samalla Infinite Granite oli Deafheavenin heikoimmin vastaanotettu albumi niin fanien kuin kriitikoidenkin keskuudessa.
Uudella Lonely People with Powerilla palataan lähemmäksi New Bermudan metallista soundia, kuitenkaan täysin parin viime albumin tunnelmista luopumatta.
Parhaimmillaan, kuten levyn starttaavalla Dobermanilla ja sinkkubiisi Magnolialla, Deafheavenin tunnistettava soundi saadaan toimimaan varsin vakuuttavasti. Kokonaisuutena regressiivinen Lonely People with Power tuntuu kuitenkin vähän kuin vanhan valokuva-albumin selaamiselta. Kymmenen vuoden takaiseen soundiin palaaminen on bändille myös laadullinen askel taaksepäin.
