Deafheaven on metallimusiikin voimakkaimmin mielipiteitä polarisoivia artisteja, joskaan asia ei luultavasti johdu millään tavalla yhtyeen musiikista vaan siitä, mitä yhtye edustaa. Tai pikemminkin: mitä se ei edusta. Yhtenäisyyteen ja eheytymiseen kannustavista, lähinnä hippiliikkeeseen rinnastuvista sanoitusteemoista huolimatta yhtye lukeutuu – ilmeisesti yhden ainoan amerikkalaisen black metal -vaikuttajan muinaisen haastattelun vuoksi – black metalin piiriin, jonka perinteiset arvot puolestaan ovat joka suhteessa päinvastaiset kuin hippien.
Olipa Deafheaven sitten runopoikamaista shoegazingia, hipstereitä tai metallipuristien arvomaailmaa ravistelemaan tähdätty taideprojekti, musiikillisesti se on aika tavanomainen. Yhtyeen neljännellä kokopitkällä taiteellisina polveilevat post rock -audiomaalaukset paisuvat kärsivällisesti kohti kliimaksejaan, rakentuen hauraankauniista pianomelodioista, kaihoisan kaikuvista kitaroista, vereslihaisesta rääkylaulusta, ihan rehellisestä rock’n’rollista sekä ajoittaisista blackmetallipurskeista pakollisine blast beateineen ja tremolo-riffeineen.
Kun albumia kuuntelee ohi yhtyeen kaikkea tekemistä leimaavan arvoparadoksin ja siitä kohisemisen, enemmän äänikollaasi- kuin kappaleorientoitunut Ordinary Corrupt Human Love on vain yksi miedosti viihdyttävä äärimetallimausteinen post rock -albumi muiden joukossa.
