Neljännesvuosisadan ikäinen hilipatifolkpowerin kiintotähti on julkaissut jo kaksitoista albumia. Elvenking pyrkii yhä sekoittamaan Blind Guardianin keskimaapoweria Skycladin kelttiläiseen viuluviikariheviin, ehkä vähän Finntrolliinkin. Sanat ovat skandimytologian sekaista larppifantasialyriikkaa. Nakataan siis turkikset ylle, Braveheart-sotkut naamaan ja sarvikruunu päähän, niin päästään italialaisyhtyeen taajuudelle.
Elokuvallisen polveilevissa sävelmissä sähköviulu ja -kitara täydentävät toisiaan kiinnostavasti. Mieleenpainuvia melodioitakin niihin mahtuu. Useimmat sävelet kulkevat kuitenkin korvakäytävää pitkin aivojen ”mikäs Ensiferum-biisi se tämä olikaan” -ruutuun ja sitten suorinta tietä unholaan. Damna on pikemminkin helposti tunnistettava kuin varsinaisesti hyvä solisti, eikä apulaulajan varisraakunta tuo musiikkiin mitään.
Elvenkingin vaikutekirjo on kuin seisova pöytä. Ehkä bändin pitäisi olla nirsompi, ettei lätty täyttyisi joka kerta samanlaisesta surf and turfista vain pienin variaatioin. Tämä ei toki tarkoita, että Reader of the Runes – Luna olisi huono kattaus – onhan lounasravintoloiden mättöpöydilläkin faninsa.