Arvio: In the Woods… typistää laajoja kaaria vääristä paikoista – Melankolisen ja mystisen Otran hetkissä viipyisi mieluusti pidempäänkin

In the Woodsin uusi aikakausi on kestänyt pian kymmenen vuotta. Niin paljon kuin vuosien 1995–1999 levyt venyttivät­kin aikansa metallin rajoja, viimeisimmät neljä albumia ovat olleet kiistatta niitä vankempia kokemuksia.

Huiman hieno kansitaide he­rättää toivon, että bändin kasvu­tarina saavuttaisi nyt kliimaksin­sa. Muutaman kuuntelun jälkeen alkaa kuitenkin paljastua, että In the Woods… on alkanut polkea paikoillaan hieman epäedullisin ta­voin. Kaivattaisiin juuri sitä rajojen venyttämistä.

Monet Otran kappaleista ovat kiehtovia inhimillisen melankolian ja pohjoisen luonnon mystiikan yh­distelmiä. Onkin hämmentävää, että teemojen ja melodioiden antaessa mahdollisuuksia paljon laajemmil­le kaarille sävellyksiä on typistetty usein vääristä paikoista. Monissa het­kissä viipyisi mieluusti pidempään.

Otra ei asetu aivan samalle vii­valle Puren (2016) ja Cease the Dayn (2018) kanssa, mutta In the Woods… tekee silti monella tapaa mielen­kiintoisempaa ja sielukkaampaa musiikkia kuin monet 1990-luvulla aloittaneet norjalaiskollegansa. Seu­raavalla levyllä lienee kuitenkin aika ravistella konseptia laajemminkin.