Arvio: Joe Bonamassan ja nimekkäiden ystävien kunnianosoitus blueslegenda B. B. Kingille on hatunnoston arvoinen niin konseptin kuin toteutuksen puolesta

Blues Summit 100 on paitsi hieno tapa kunnioittaa Kingin muistoa, se myös edistää genren jatkuvuutta tuomalla perinteisen bluesin kuuntelijoiden tietoisuuteen mainioita nuorempia soittajia.
Arvio julkaistu Soundissa 2/2026.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Joe Bonamassa and Friends
B. B. King’s Blues Summit 100
Provogue

B. B. Kingin syntymästä tuli kuluneeksi viime syyskuussa sata vuotta. Blueslegendaa kunnioittaakseen Joe Bonamassa kokosi joukon alan kitaristeja soittamaan tuplalevyllisen Kingin biisejä oman bändinsä säestämänä.

King-klassikkoja on tulkitsemassa suurimpia nimiä kaikilta bluesin aikakausilta Buddy Guysta Eric Claptonin kautta Christone ”Kingfish” Ingramiin. Bluesmiesten lisäksi mukana on muutamia Slashin ja Larry Carltonin kaltaisia muiden genrejen kitarasankareita.

Se, ettei tupla-albumin 32 biisiin ole päätynyt yhtään epäonnistunutta versiota, kertoo paljon niin Kingin sävellyksistä kuin Bonamassan bändin soitostakin. Parhaat raidat, kuten Kingfishin versioima Paying the Cost to Be the Boss ja Claptonin The Thrill Is Gone, ovat aivan erinomaisia.

On sääli, ettei King itse ole kuulemassa tribuuttiaan, mutta Blues Summit 100 on hieno tapa kunnioittaa hänen muistoaan. Lisäksi se edistää genren jatkuvuutta tuomalla perinteisen bluesin kuuntelijoiden tietoisuuteen Kingfishin ja Marcus Kingin kaltaisia mainioita nuorempia soittajia.

Kitaravirtuoosi Bonamassalle täytyy nostaa hattua niin konseptin kuin sen toteutuksenkin puolesta.