Arvio: Joycen pitkään julkaisuaan odottanut albumi on brasilialaisen musiikin historiaa – Läpimurto ei olisi ollut laadusta kiinni

Arvio julkaistu Soundissa 10/2022.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Joyce
Natureza
Far Out

Aiemmin julkaisematon, vuonna 1977 New Yorkissa äänitetty albumi ilmestyy vihdoin. Rio de Janeirosta kotoisin oleva Joyce Moreno nauttii menestyksestä Brasiliassa, mutta on jäänyt kansainvälisesti lähinnä underground-piirien suosioon.

Laulaja-lauluntekijä-kitaristin ja feministiedelläkävijän ura alkoi jo 1960-luvulla bossa novan, música popular brasileiran ja jazzin parissa. Seuraavalla vuosikymmenellä New Yorkissa asuessaan laulajatarta lähestyi saksalaistuottaja Claus Ogerman, jolla oli ollut näppinsä pelissä brasilialaisen musiikin popularisoinnissa. Ogerman tuotti ja sovitti Joycen kansainväliseksi läpimurroksi suunnitellun albumin, mutta jostain syystä nauhoitukset jäivät pöytälaatikkoon ja meni 45 vuotta ennen kuin niille löytyi julkaisija.

Natureza on erittäin raikas tuulahdus tuon aikakauden brasilialaista soundia ja tärkeä osa maan soonista historiaa. Levyllä on muun muassa legendaarisen Feminina-kappaleen yli 11-minuuttinen originaaliversio. Joycen kaunista kitarointia säestävät hänen herkät lyriikkansa sekä ykkösrivin amerikkalaiset ja brasilialaiset perkussionistit ja muut muusikot.

Joyce on erinomainen muusikko sekä laulaja – kuka tietää, jos tähdet olisivat olleet hänelle suotuisammat, ehkäpä Joyce Morenosta olisi aikoinaan voinut tulla Astrud Gilberton kaltainen brasilialaisen popmusiikin supertähti.