Arvio: Karri Koiran uutuus kaipaisi lisää terää ja röyhkeyttä ja vähemmän melankolista suomisoundia

Karri Koiran debyyttialbumista on kulunut jo 12 vuotta. Väliin on mahtunut singlejulkaisuja, fiittauksia ja keikkoja, mutta Koiran kakkosalbumia on saatu odottaa. Debyyttialbumin aurinkoinen R&B tarttuvilla kertosäkeillä ja ripauksella funkia oli tuolloin suhteellisen uniikkia kotimaisella musiikkikentällä, jossa nojataan enemmän melankoliaan.
Aina ja aina -levyllä ovat edelleen läsnä tarttuvat groovet, retrosoundit ja Koiran silkinpehmeät vokaalit, jotka tuovat mieleen esimerkiksi The Weekndin. Avauskaksikko I Love U ja Suoraan sydämeen esittelee Koiran tyylin parhaimmillaan, mutta jostain syystä levy rauhoittuu liikaa tämän jälkeen. Esiin astuu Koirassa ihastuttaneen ilon tilalle juuri se melankolinen suomisoundi, jota ei kaipaa.
Lisäksi levyltä puuttuu tietynlainen swag ja röyhkeys, joka oli läsnä debyytillä. Esimerkiksi Aurinko viel lämmittää olisi kaivannut anteeksipyytelemättömän saksofonisoolon juuri edesmenneen David Sanbornin tyyliin, mutta sen sijaan soitin jää pelkäksi muoviseksi helyksi. Levyllä vieraileva räppäri SHRTY taas varastaa omalla fiitillään show’n, mikä ei ole toivottavaa Koiran albumilla. Levy olisi kaivannut ripauksen terää, jotta se nousisi toiselle tasolle.