”Meidän bilsanmaikka on yks ihana Minna […] Se sanoo mustakin on johonkin, ehkei musta tuukaan täyspummia.”
Tällainen on Leipä. Hieman introvertti ja marginaaliin nytkähtänyt, mutta hyväntahtoinen. Sen sanat ovat vuoroin illuusiottomia, vuoroin hattaroita, ja niitä siivittää luonnonmukaisesti polveileva soitto. Jälki on juroimmillaankin kodikasta ja repaleisimmillaankin johdonmukaista.
Debytantin jäsenet ovat meritoituneet Suomen Tullin ja Lokkien kaltaisissa yhtyeissä, joiden kaiut sulautuvat vivahteikkaaksi sikermäksi: polakkapuodista saa niin maakellarifolkia, Love-psykedeliaa kuin vaihtoehtoindietäkin. Nasevat harmoniat ja sopivasti omiin suuntiinsa sojottavat kappaleet viittaavat kollektiiviseen luomistyöhön, jossa jokainen ääni on löytynyt yhteissointia kuuntelemalla.
Alle puolituntinen Auttaa jaksamaan on sekä looginen kokonaisuus että erilaisia kulkusuuntia tutkiva maistiainen. Hukkahetkiä levylle ei mahdu, mutta kiintopisteet erottuvat helposti. Niistä lumoavin on päätösraita Kvandarian, joka summaa Leivän vahvuudet samalla kun avaa uusia portteja. Kuuluisiko vesimiehen aikaa ja murrosvaiheen Eppu Normaalia kanavoivassa sähkövirrassa jopa lupaus tulevasta?
”Taajuudet nostaa ylle pään / voimakentän kirkkaaseen virtaan minut kiinnittää.”