Lapsena minun oli mahdotonta ymmärtää, ettei vesi elä. Sehän juoksi, solisi, lävisti ilman ja rynni saappaankannan vetämään uomaan. Vedellä oli liike ja luonne – toisin sanoen kaikki, minkä olin tunnistavinani elämän merkeiksi.
Reetta Hotti päätyy saman ihmetyksen äärelle taivutellessaan Longing Louisa -debyyttiään puroiksi ja mainingeiksi. Harkitsevien koskettimien ja vaivihkaa tiivistyvien sävelkulkujen maisema on merensininen, ja sanat seuraavat veden liikkeitä sekä ulkoisina havaintoina että kanssavirtauksena. Kuulas ambienssi kuljettaa pehmeästi olomuodosta toiseen: musiikin jääpeilissä helmeilevät pisarat.
Julia Holterin ja Agnes Obelin aaltopituuksia myötäilevän Waterphilen tunnelmat ovat rauhallisia ja yksinäisiä. Yleispiirteisen pinnan alta löytyy kuitenkin tukku lumoavia melodioita, joita Hotti luotaa ja ohjaa vaistoaan seuraten.
Hilekiilteinen Hatchet, toiveikas Blue Moon ja luopumisen jälkeisten kysymysten äärelle pysäyttävä I Could Try to Reach You osoittavat, että levy on kirjoitettu kappale kappaleelta kuunneltavaksi.
Olennaisinta Waterphilella lienee silti aiheen ja toteutuksen välinen suhde. Lähestyypä Hotti vettä metaforana tai materiana, hänen laulunsa täydentävät yksi kerrallaan lapsena puntaroimaani mysteeriä. Vesi ei ehkä elä. Mutta se on elämä itsessään.