”Se on kannat kattoon / pyllyt plyysimattoon”, todetaan kappaleessa Luotu joraamaan. Maria ja Marsialaiset -yhtyeen toisella levyllä melankolia kohtaa leikkisyyden ja musiikki liikkuu vaivattomasti eri rocktyylien välillä. Kuulemme myös funk- ja diskosävyjä sekä ritualistista stemmalaulua, joka luo hypnoottista tunnelmaa muilta osin rockmuotoisiin sävellyksiin.
Lyriikat ovat yhtä aikaa lämpimän kujeilevia ja tarkkanäköisiä, kuten biisissä Dallas, jossa huumori sekoittuu kaihoon: ”Jalat vetää toisaalle / ruudun ääreen sohvalle / Sue Ellenin luo drinksulle.”
Maria Stereon uljas lauluääni saa aikaan kokonaisvaltaisen fyysisen kokemuksen, joka tuntuu luissa asti. Hengitys, vibrato ja karheus tekevät äänestä elävän ja inhimillisen. Kitaran ujellus korostaa laulun särmiä. Kappaleet ovat hyvällä tavalla outoja ja jännitteisiä. Ne etenevät kuin unet, joissa asiat tuntuvat järkeviltä, vaikka logiikka on toisenlainen.
Soita ruudussa näkyvään numeroon venyy vaikuttavaksi psyke-doom-jumitukseksi, joka vaihtuu jylhään huutolauluun päätösraidalla Marsialaisten marssi. Mainio levy osoittaa, että pieni vinksahtaneisuus tekee musiikista aina kiehtovampaa.
