Feel the Hand -aloituskappaleen riffi alkaa soida, ja ensireaktio on: Eih! Ei kai jälleen yksi tylsä stoner-bändi?
Ei ihan. Brittiläinen The Lunar Effect soi psykedeelisesti, bluesisti ja jopa hardrockisti, muttei metallisesti. Josh Neuwfordin loputtomilla kaiuilla kuorrutetut laulut ovat bändin kompastuskivi, eikä sanasta ”kailotus” pääse eroon lisäkuunteluidenkaan myötä. Muuten yhtye nostaa tasoaan albumin edetessä.
Vaisuimmillaan Fortune’s Always Hiding on silloin, kun riffit soivat raskaimmin ja rummuttelu äityy lähes taustalla sooloiluksi. Tavoitteena on ollut vangita levylle jamihenkistä live-energiaa, mutta soitto ei lähde lentoon. Onni on myötä, kun bändi jättää rokkaamisen vähemmälle, ummistaa silmänsä ja fiilistelee enemmän melodioillaan.
Albumin huippu koetaan jo ennen sen keskivaihetta, kun peräkkäin kuullaan nimikkokappale ja Stay with Me. Rouheammat riffit antavat tilaa akustiselle kitaralle, pianolle ja uruille. The Lunar Effect ottaa aikansa, avaa sydämensä ja saa vuodet vierimään taaksepäin. Kuin olisi jälleen 1960-luvun loppu ja vaikka se kuuluisa Woodstock.