BADLY DRAWN BOY: One Plus One Is One

Levyjen kansilehtiset kertovat harvoin enemmän itse levystä kuin Badly Drawn Boyn uuden One Plus One Is One -albumin kohdalla. Kuvat salaperäisestä viktoriaanisesta huoneesta vinyylilevyineen ja vanhoine leluineen sekä kansien viittaukset suur-Manchesterissä sijaitsevaan Stockportiin ovat avaimia Damon Goughin alias Badly Drawn Boyn musiikkiin, joka on maanläheistä ja ajattomasti modernien virtausten ulkopuolella kelluvaa.

Goughin itsensä mukaan hänen neljäs albuminsa on edellisiin verrattuna riisutumpi ja pelkistetympi. Levyn ajoittain muhkeat sovitukset jousineen, puhaltimineen ja taustakuoroineen eivät ajatusta tue, mutta omalla tavallaan One Plus One Is One on yksinkertaisempi ja miehen juurille palaava. Sitä edeltänyt Have You Fed The Fish? (2002) oli paljolti isketty niille suurille markkinoille, jotka About A Boy -leffan soundtrack (2002) loi, mutta uudella levyllään Gough on kunnioittavasti kääntänyt selän radiosoitolle ja tähteydelle ja sen sijaan julkaissut valtavan kauniin albumin, joka on helmi niille, jotka partaisen myssypään musikaaliset visiot jo ymmärtävät.

Jos Badly Drawn Boyn musiikki ei ikinä ole ollut helposti aukeavaa ja välittömästi rakastettavaa, vaatii One Plus One Is One kuuntelijalta normaaliakin enemmän aikaa. Albumi on kuitenkin ajankäytön arvoinen, sillä se yhdistää huonosti piirretyn pojan karisman ja viehättävän kielenkäytön kauniisiin melodioihin ja onnistuneisiin sovituksiin parhaiten sitten debyyttialbumi The Hour Of The Bewilderbeastin (2000). Vaikuttaa siltä, että Gough on viimeinkin löytänyt oman identiteettinsä jostain nickdrakemäisen laulunkirjoittamisen ja suuren idolinsa Bruce Springsteenin välistä.

Isona teemana albumilla on ollut Goughin omien kokemustensa kautta kuolema, mutta ei suruna vaan ikuisena rakkautena. Takes The Glory -kappaleen teksti lainaakin keskeisen ajatuksensa hänen isoisänsä hautakivestä: "To live in the hearts of those you loved is not to die". Voisiko kaunis albumi sisältää hienompaa lausetta?