Kolme albumia vuosina 1966-68 julkaissut Buffalo Springfield jätti jälkeensä rikkaan perinnön, jonka ansiosta bändiä ovat vuosien varrella muistelleet lämmöllä niin sen jäsenet kuin lukemattomat kuulijatkin. Vaikka yhtye ei ehtinyt elinaikanaan nauttia isosta kaupallisesta menestyksestä, vain reilu vuosisen hajoamisesta Stephen Stills ja Neil Young nousivat megasuosioon Crosby, Stills, Nash & Youngin riveissä.
Buffalo Springfieldin hyvä maine perustuu pitkälti siihen, että sen riveissä vaikutti kolme pätevää laulaja-lauluntekijää, jotka uhkuivat nuoruuden luomisvoimaa. Ja kuten levyn Buffalo Springfield Again kannesta näkyy, yhtyeen vaikutteet olivat varsin moninaiset. Stillsin ja Youngin ohella myös Richie Furay kirjoitti hienoja lauluja ja tulkitsi komeasti myös Youngin tekemiä biisejä – osin siksi, että Youngin lauluääntä pidettiin liian outona suurelle yleisölle.
Jokainen kolmikosta oli ollut mukana kuvioissa ennen yhtyeen perustamista ja he puhkesivat sen riveissä täyteen kukoistukseensa. Julkaisemattomista demoista käy ilmi miesten valmius. Youngin itse laulama Flying On The Ground Is Wrong paljastaa, että hän oli alusta alkaen paras omien tuntojensa tulkki, vaikka myös Furayn levylle päätynyt tulkinta on oiva. Stillsin ja Furayn lauluäänet soivat demoilla loistavasti yhteen. Aiemmin julkaisematon Stills-biisi Neighbor Don´t You Worry kuullaan sekä demona että viimeisteltynä levytyksenä, joista molemmat ovat onnistuneita.
Aivan kaikki biisit eivät sentään ole unohdettuja klassikoita. Youngin I´m Your Kind Of Guy kuulostaa siltä, että tekijä olisi voinut tarjota sitä The Monkeesille, jolloin tekopirteän renkutuksen olisi luultavasti saanut tulkittavakseen Davy Jones. Aloituskappale There Goes My Babe mainitaan demotun Sonny & Cheriä varten, eikä sekään ole ikimuistoinen.
Outtaket eivät ole b-luokan tavaraa, mutta mukana on myös erikoisuuksia. Buffalo Stomp (Raga) on lähellä oman aikansa psykedeliaa, Stillsin ja Youngin nimiin merkitty Kahuna Sunset surf-henkinen instrumentaali. Youngin kiehtova instrumentaali Falcon Lake (Ash On The Floor) sisältää ainesosia, joita hän käytti myöhemmin ensialbuminsa laulussa Here We Are In The Years. Vastaavasti sekä demona että bändiversiona kuultava Down Down Down päätyi osaksi CSN&Y-raitaa Country Girl, osin myös huimalle äänikollaasille Broken Arrow. Kappale valottaa hyvin yhtyeen potentiaalia, sillä pelkistetystä demosta on saatu aikaan upea esitys. Stills puolestaan pani Questions-laulun myöhemmin kiertoon CSN&Y-biisissä Carry On.
Kaikista raporteista päätellen Buffalo Springfield nousi täyteen kukoistukseensa esiintymislavalla, mutta boksille ei riittävän tasokkaita liveotoksia ole ilmeisesti löydetty. Myös vuonna 1973 postuumina julkaistu ja sittemmin harvinaisuudeksi muodostunut pitkä versio Stillsin upeasta Bluebirdistä loistaa poissaolollaan. Outoa on myös se, että neljäs cd on ns. bonuslevy, jolle on yhdistetty yhtyeen itse tekemä monomiksaus ensialbumistaan ja stereoversio upeasta kakkosalbumista Buffalo Springfield Again. Valtaosa albumien raidoista kuullaan myös kolmen muun cd:n puitteissa.
Alkuvaiheen yhtenäisyyden jälkeen lauluntekijät alkoivat puuhailla studiossa omien laulujensa parissa ja loivat niin siemenet soolourilleen. Stillsin väkevä Special Care kiteyttää hänen mieltymyksensä Hendrix-vaikutteiseen hardrockiin, Four Days Gone taas maanläheiseen country-menoon. Richie Furay siirtyi myöhemmin tyystin country-rockin pariin, mutta teki myös mainion soul-pastissin Good Time Boy Buffalo-rumpali Dewey Martinin tulkittavaksi.
Vaikka Buffalo Springfieldistä voidaan vetää monia linjoja siihen, mitä myöhemmin seurasi sekä bändin jäsenten urilla että popmusiikissa yleisemminkin, tämä boksi paljastaa, että yhtyeen voima oli selvimmin siinä, että sen riveissä vaikutti kolme ensiluokkaista lauluntekijää, jotka tekivät ja tulkitsivat laulujaan nuoruuden innolla. Edelleen löytyy paljon artisteja, joilla tuo perusasia ei ole hanskassa ja heidän tuotoksistaan on turha odottaa tällaisia kiehtovia bokseja reilun kolmen vuosikymmenen kuluttua.
BUFFALO SPRINGFIELD: Box Set
Arvio julkaistu Soundissa 08/2001.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Kolme albumia vuosina 1966-68 julkaissut Buffalo Springfield jätti jälkeensä rikkaan perinnön, jonka ansiosta bändiä ovat vuosien varrella muistelleet lämmöllä niin sen jäsenet kuin lukemattomat kuulijatkin.
Arvio
BUFFALO SPRINGFIELD
Box Set
Rhino
Box Set
Rhino